Paiva turistina

Jouluperinnetta

Paikkamme sijaitsee Agrigenton provinssissa. Agrigento on suurin kaupunki alueella.

Sinne voi matkustaa paikallisbussilla ja matka maksaa edestakaisin 7,5 euroa. Matkan pituus on 47 km ja aikaa siihen menee 1,06-1,25 tuntia. Teimme matkan tanaan - aamulla klo 8.25 vuorolla sinne ja klo 18 lahtevalla takaisin. 

Aamubussi oli kutsuplussan kokoinen mutta kolmisenkymmenta vuotta mittarissa. Leppoisa ja mukava kyyti satojen mutkien ja parin vuoren ylityksen kera. Iltasella bussi oli suurempi, tavallisen kokoinen ja kuskilla kiivaampi kaasujalka. Mutkia ei ollut yhtaan aamua vahempaa ja hiukan saattoi pelottaakin. Kotiin kuitenkin paastiin ihan turvallisesti.

Kavimme Vallei dei Templissa, johon kuljimme paikallisbussilla.

Kuvia Vallei dei Templista tassa:

Toinen Agrigentossa kaymisen syy oli Michelin oppaassa tanakin vuonna maininnan lunastanut ravintola Il Re Di Girgenti. Olimme varanneet poydan pranzolle. Ravintola sijaitsee Templin lahistolla ja ravintolan terassilta nakee Vallei dei Templin suurelta osin. Suomailaisina paatimme tietysti kavella, kun kartan mukaan matkaa oli vain noin kilometri. Olimme toki kavelleet jo argeologisen alueen ristiin rastiin. Keli sattui olemaan aurinkoinen, taivaalla yksi pilvi, joka sekin ymmarsi hajota nopeasti. Tuuli oli vieno ja lammin. Kilometri osoittautui sitten ylamaeksi ja saavuimme kuumissamme ravintolaan. Meille varattu poyta oli sisalla lasiseinan edessa ja paikka tuntui liian kuumalta. Pyysimme paasta terassille ja sinne meille katettiinkin poyta. Ravintolan muut asikkaat pysyttelivat sisatiloissa.

 Nakymat olivat upeat.

Ruokalistamme kuvina tassa:

 

Michelin tahden saaminen edellyttaa ymmartaakseni kokonaisuudessaan hyvaa ja kylla ravinolalta vaaditaan lisaa panostusta: hiukan jai pari asiaa ihmetyttamaan: vessassa ei ollut pyyheliinoja tai kasien kuivaamiseen tarkoitettua ja siihen sopivaa paperia. Oli vain kasvopaperilaatikko, josta sai kaivelemalla paperia. Kaikki, jotka ovat kasvopaperia kayttaneet, tietavat ettei se ole paras mahdollinen kovin markiin asioihin, silla se hajoaa helposti. Siihen kuitenkin kadet oli kuivattava ja yritettava sen jalkeen ujuttaa paperitollo ruosteiseen roskikseen, jonka kansi ei tahtonut oikein avautua.

Toinen asia, joka kummastutti, oli ettei meille edes yritetty suositella mitaan viinia, vaikka yritin asiaa kysyakin.

Paadyimme sitten vanhaan tuttuun.

Ruuasta ja palvelusta antaisin puolikkaan tahden. Kokonainen saa jaada puolestani odottamaan nautittavaa vessakokemusta.

Huomenna kokkaamme naapureille suomaisen ilallisen, cenan. Kerron siita myohemmin.

Pahoittelen taas ààkkòsten puuttumista:)! Elakoon laiskuus!

Aitoa neitsytöljyä saunatontilta



Kesäkuussa oliivien alut puussa!

Halusimme rakentaa saunan Sisiliaan ja ostamallamme tontilla vain sattui olemaan mm. oliivipuita. En kiinnittänyt asiaan alkuun juuri huomiota. Kauniita puita.

Vähitellen selvisi, että puita pitää hoitaa vuoden mittaan monin tavoin. Maa, jossa puut kasvavat, tulee kääntää vähintään kerran vuodessa, toisinaan kahdestikin. Tällä estetään yleiset maastopalot. Tontin kaltevuus on melkoinen ja pikkuisella telaketjuhärvelillä ajaminen vaatii melkoista kanttia. Onneksi halukkaita on löytynyt.

Oliivipuiden kasvun ja oliivien kehittymisen seuraaminen olisi mielenkkintoista puuhaa. Vielä se ei ole ollut mahdollista kuin etänä. Olen päässyt kokemaan puiden leikkaamisen, pienten oliiviraakileiden yhtäkkisen ilmaantumisen puihin ja tarpeettomien oksien, varkaiden, leikkaamisen. Oliivien poimimisen ja öljyn puristamisen olen nähnyt vain youtube-videoilla. Toivottavasti voin jossain vaiheessa osallistua näihinkin toimiin.
Tässä yksi linkki, josta voi katsella sekä poiminnan että öljyn puristamisen. https://youtu.be/NLRwYLbFYPA

Pari päivaa sitten oliivimme poimittiin. Naapurimme hoitivat työn. Kaksi aiempaa vuotta sato oli huono mutta tänä vuonna ei. Puita meillä on satakunta ja niistä suurin osa nuoria. Oliivejä kertyi peräti tuhat kiloa! Määrä tuntuu suurelta ja öljyä tulikin melkein puolitoistasataa litraa. Yhdelle perheelle sangen paljon. Onneksi poimijatkin saavat osansa.

Joulumatkalla täytynee jättää alennusmyynnit käymättä ja keskittyä öljykuljetukseen. Toimitamme tilauksesta :) Oliiviöljy on onneksi monikäyttöistä.

Oekeesti aetoo!!

Ovet ja ikkunat avoimena

Olen törmännyt kiehtovaan ilmiöön Cianciassa. Samainen ilmiö on varmasti yleinen lämpimissä maissa: illan saapuessa talon eteen nostetaan tuolit ja iltaa vietetään naapureiden kanssa jutustellen ja ohikulkijoita tervehtien. Naiset istuvat keskenään ja miehet omassa ryhmässään. Talon eteen autetaan huonosti liikkuvat vanhukset, jolloin he pääsevät osalliseksi sosiaaliseen yhteisöön. Päivällä olisikin liian kuuma vanhuksille.

Ilmastointilaitteita on pääasiassa kylään ulkomailta muuttaneilla ja vain harvoin syntyperäisillä kyläläisillä. Tämä tarkoittaa sitä, että ikkunat ja ovet pidetään auki kun lämpötila laskee alle sisälämpötilan.

Sisilialaiset eivät ole hiljaista kansaa vaan mielipiteitä vaihdetaan vilkkaasti. Keskustelun sävy kuulostaa täydellisesti kieltä taitamattomalta kiivaalta, vaikka kyse ei yleensä ole riitelystä. Elekieltä korostetaan äänen voimakkuutta lisäämällä. Naapureissa tiedetään siten toisten huolet ja ilon aiheet. Tämä ei näytä huolettavan asianosaisia ja suomalainen, joka on tottunut odottamaan hissiä kattoon tuijotellen ja ääneti, on aluksi hivenen ymmällään. Meidän asioista ei luonnollisesti kukaan saa selvää kun suomenkielen taitajia ei ole kylässä muita kuin me.

Voisi luulla, että eloisa elämä, joka jatkuu pitkäälle seuraavan vuorokauden puolelle, häiritsisi ainakin nukkumista. Näin ei kuitenkaan ole! Helsingissä kohina häiritsee mutta Cianciassa ei edes yhtäkkiset äänet tai kolinat häiritse nukkumista. Kolmipyöräisen ja peräkärryllisen Apen kulku mäkeä ylös tai alas talon vierestä ei ole pieni kolina! Meillä on ilmastointilaitteet, mutta pidämme mielummin ikkunat auki yöaikaan. Emme itsekään ymmärrä tätä!

Sisätilaa laajennetaan ulos ja sosiaalinen yhteisö on laajempi kuin samassa talossa asuva perhe.  Laaja yhteisö on etu monessa mielessä; kaikenlainen apu on vaivattomasti saatavilla.

Suomessa sisätilaa laajennetaan parvekkeille ja terasseille. Viimeisin villitys on kerostaloissa läpinäkyvät parvekkeet. Aina läpinäkyvyys ei ole hyvä juttu, varsinkin jos parveketta käyttää varastona.

Helsingissä lähellämme on konepajan alue, jossa parvekkeet ovat kokonaan läpinäkyviä. Pari viikkoa sitten asiaa kommentoitiin Hesarissa. "Konepajan parvekkeiden perusteella on vaikeaa päätellä, minkälaisia ihmisiä asunnoissa todella asuu. Aivan kuten sosiaalisessa mediassa julkaistut ajatukset ja kuvat voivat luoda silotellun kuvan ihmisten elämästä, ei parvekkeiden läpinäkyvyys välttämättä tarkoita uudenlaista avoimuutta. Lasiparvekkeelle laitetaan se, mitä halutaan muiden ihmisten näkevän."

Sisilialainen perhe tulee "lasiparvekkeelleen" illan hämärtyessä sellaisena kuin ovat. Illallinen on nautittu ja tiskit tiskattu. Ulos nostetaan käytännöllinen puutuoli ja iltaa vietetään pitkälle yli puolen yön. Se, mitä toiset näkevät, ei ole keskeistä. Se mitä, toiset kuulevat, on oleellista!

Montako asiakasta tarvitaan kahvilaan?

Kahvilat ovat tärkeä osa sisilialaista arkielämää. Aamupala nautitaan työmatkalla kahvilassa ja jossain välissä aamupäivää käydään kahvilla ja syödään ehkä pieni makea, jotta jaksetaan lounaaseen saakka.

Kylässämme kahvi maksoi 60 senttiä, kyse on espressosta. Hinta oli ollut sama ainakin kaksitoista vuotta. Vuosi takaperin kaikki kylän kahvilat nostivat kahvikupin hintaa ja nykyään se maksaa 70 senttiä. Jokaikinen kahvi valmistetaan ykslöllisesti ja laatu perustuu toistojen määrään! Tiedustelin jossain vaiheessa lempikahvilastamme, kuinka monta kuppia kahvia he valmistavat päivän aikana. Vastaus oli yli 600 kupillista. Kysyin asiaa, koska olin miettinyt, kuinka ihmeessä kahvilan pitäminen voi elättää isonkin perheen.

Kylässä on pääkadun varrella tai sen läheisyydessä viisi pientä kahvilaa, joissa kaikissa myydään kahvin lisäksi jäätelöä ja alkoholituotteita. Yksi kahviloista myy sanomalehtiä ja ottaa vastaan erilaisia veikkauksia ja yhdessä kahviloista on internetpiste.

Jokin aika sitten Helsingin Sanomat kirjoitti Arabianrannan taloista ja siitä kuinka asuinalue on vuosien aikana muotoutunut. Mielenkiintoni herätti jutun loppuvaiheilla ollut kommentti:
"Arabianrannan asukastiheys ei ole kantakaupunkimaisen tiivistä, kivijalkojen liiketilat eivät ole houkutelleet kahviloita ja muita urbaaneja palveluita. Arabianrannan asukastiheys ei ole riittävä, jotta kahvilaa kannattaisi pitää!" Arabianrannassa asuu noin 9000 asukasta! Cianciassa asuu alle 3000 asukasta ja vain parin kesäkuukauden aikana asukasmäärä yli tuplaantuu!

Totta on, että Helsingissä saa maksaa itsensä kipeäksi kahviloissa. Seitsemälläkymmenellä sentillä voi lukea kahvilan hintalistaa mutta kahvia sillä on turha kuvitella saavansa - ei edes suodatinkahvia.

Suomalaisia pidetään kahvia juovana kansana, mutta ilmeisesti häviämme sisilialaiselle pikkukylälle. Juomme suurimman osan kahvistamme kotinurkissa, omalla kahvinkeittimellä keittäen. Emme voisi kuvitella menevämme lähikahvilaan rupattelemaan maailmanmenosta, perheestä tai jostakin muusta kahvilan pitäjän kanssa. Jos näin tekisimme, meitä voitaisiin pyytää poistumaan häiritsemästä.

Palaan vielä kahvikuppimääriin. Viisi kahvilaa, joista jokainen myy päivittäin noin 600 kuppia kahvia. Tämä tekee noin 3000 kuppia kahvia, mikä taas tarkoittaa sitä, että joko jokainen asukas käy kerran päivässä kahvilassa tai osa asukkaista juo useampia kuppeja päivässä kahvilan kahvia. Kyse on jälkimmäisestä.
Kyllä kyläläiset valmistavat kahvia myös kotonaan ja tarjoavat auliisti sitä myös satunnaiselle kävijälle, vaikka naapurille. Tämä ei kuitenkaan estä käymästä kahvilassa. Kahvilat ovat sekä ruumiin- että hengenruokaa tarjoavia paikkoja, joiden ilmapiirin luovat yhdessä barista ja asiakkaat.

Odotan seuraavaa kertaa, jolloin pääsen kahville Café Triesteen ja voin vaihtaa tärkeimmät kuulumiset sekä perheestä että Suomesta.

Cappucino maksaa muuten euroviiskyt.

Eri tavoin elantoa

Kaikenlaista tulee pohdittua kun on muualla kuin Suomessa. Ei siksi, ettà asiat olisivat jotenkin huonommin vaan kyse on erilaisuudesta. Ennen  suomalainen otti meetvurstileivät ja kahvipaketin mukaansa kun matkusti ulkomaille. Nykyään melkein kaikkea saa melkein kaikkialta, meetvurstitarjonta on ihan riittävä suomalaiseen makuun. 

Olen selvinnyt työhön palaamisesta ja vahinkoja muutamalta viikolta on vain vähän käytetty nuha ja yskä! 

Lupasin palata työn tekemiseen ja heinäkuun alussa se vielä tuntui hyvältä ajatukselta. Nyt en enää ole ihan varma. Tässä kuitenkin jotakin:

Olemme käyttäneet Ciancianassa paikallisten palveluja ja meillä on ollut työmiehiä työssä: työtehtävä arvioidaan, keskustellaan paljonko työ veisi työpäiviä ja mitähän se mahtaisi maksaa. Ei siis mitenkään erilaista kuin Suomessa. Tarjouspyyntö – tarjous – tarjouksen hyväksyminen tai hylkääminen. Yhden tarjouksen olemme hylänneet, minkä jälkeen saimme toiselta henkilötä mielestämme kohtuullisen tarjouksen.Työstä sopimisen prosessi vastaa totuttua. Työaika tai työsuojeluasiat sitten eivät. Työtä tehdään silloin kun sitä on. Valoisa aika on hyvä mittari. Yhdestä puoli kahteen tai jopa neljään syödään lounasta, jonka jälkeen palataan työpaikalle. Tämä on homman nimi, jos työ on ulkotyötä. Sisätyötä voi tehdä pidempään, jos on vain sähköä, jolla valaista työtila. Lauantai on edelleen työpäivä siinä missä arkipäivätkin.

Istuin naapurin kanssa saunan jälkeen vilvoittelemassa ulkona penkillä. Olin käyttänyt sanavarastoni jo lähes loppuun, kun puheeksi tuli työaika. Kerroin, että Suomessa noudatetaan työaikalakia ja viikossa täytyy olla vapaa-aikaakin. Jutusteluni huvitti suuresti ja kun kysyin kuinka pitkää päivää hän tekee, vastaus oli, että niin pitkää kuin on tarpeen. Asiakkaan tilaus tulee hoitaa ajallaan, meni siihen sitten aikaa vaikka kahdeksantoista tiimaa.

Suomessa kauhistellaan pätkätyöläisiä, mutta Sisiliassa on tavanomaista hankkia elanto pienistä puroista: leipuri voi osan vuotta toimia maalarina tai muurarina, maataloudessa työskentelevä hankkia lisätienestiä ravintolasta tai baarista. Ei tällaista järjestelyä kummeksuta tai pidetä millään muotoa huonompana kuin yhtä ja samaa työtä tekeviä. Kaiken lisäksi useita työtehtäviä tekevät näyttävät suhtautuvan kaikkiin töihin vakavasti ja he selvästi ovat ylpeitä tekemästään. Ylpeys työstä paistaa niin selvästi ulospäin, ettei sitä olla huomaamatta. Ylpeys siitä, että osaa, siitä, että on saanut juuri tuon työn ja ylpeys siitä, että asiakas on tyytyväinen. Tällaista toivoisi näkevänsä enemmän myös Suomessa.

Työsuojelumääräykset eivät ole tavoittaneet vielä Euroopan etelälaitaa! Suojavälineitä, kuten suojalaseja tai kuulosuojaimia ei käytetä, rakennustelineet ovat pari leveää lankkua huojuvassa putkirakennelmassa. En tiedä, kuinka paljon tapahtuu työssä tapaturmia, mutta niitä on kyllä pakko tapahtua. Harri osti kivimiehelle suojalasit ja antoi ne henkilökohtaisesti, mutta emme nähneet hänen käyttävän niitä kertaakaan.

Taakse ovat Suomessakin jääneet ajat, jolloin ensimmäinen työpaikka oli samalla ainoa ja siitä jäätiin eläkkeelle. Yrittäjyys ja siihen kasvattaminen on hiipinyt peruskouluun ja irtisanotuille tarjotaan apua yrityksen perustamiseen. Itsensä työllistäminen on taito, jonka oppiminen vaikuttaa nykyään välttämättömältä.

Sisilia on pullollaan pieniä yrityksiä kun Suomessa suunta on ollut päinvastainen. Pienessä porukassa jokaisen on hoidettava hommansa mutta jättipaikoissa on varmasti myös vapaamatkustajia. Pienet yritykset Suomessa kipuavat paremmuuslistoilla työilmapiiriltään erinomaisiksi. Jokaisella työntekijällä on kasvot ja esimiehellä on mahdollisuus muistaa jokaisen nimi, olla kiinnostunut ihmisistä ja tietää vaikkapa kiinnostuksen kohteista vähän.

Sisiliassa on runsaasti palveluyrityksiä, jotka usein ovat samalla perheyrityksiä. Palvelujen ostaminen on tuttua. Minäkin ostan niitä! Miksi syyllistyn Suomessa siihen, että harkitsen joka kevät ikkunoiden pesupalvelun ostamista? Joka kerta kuitenkin päädyn aina pesemään ne itse - tai yksinkertaisesti totean, etteivät ne niin likaiset olekaan ja jätän ne pesemättä! Meillä ei vain ole palvelujen ostamisen kulttuuria - suomalainen on tottunut sisukkaasti tekemään itse. Meillä ei ole myöskään sellaisia verkostoja, joiden avulla tavoittaisi tekijöitä. Kun tuntee tekijän, on helpompi ja ehkä turvallisempi ottaa toinen henkilö kotiinsa vaikka siivoamaan. Nuorempi sukupolvi toivottavasti toimii toisin. Meille varttuneille tulee mainoksen voimalla muistuttaa, että kympillä kannattaa ostaa suomalaista.

Mutkan takana voi olla hevonen

Kun tulimme Sisiliaan etsimään pientä kotia itsellemme, yövyimme kolme yötä pienessä merenrantakaupungissa, Balestratessa, Palermon lähellä. Emme löytäneet sieltä meille sopivaa taloa, mutta päätimme käväistä Kummisedän maisemissa, Corleonissa. Matka sinne näytti kartasta katsoen sopivalta päiväretkeltä ja lähdimme navigaattorin ohjeiden mukaan matkaan. Valitsimme lyhyimmän reitin ja totesimme aika nopeasti, että lyhyin ei ole aina paras vaihtoehto. Tie muuttuui aina vain pienemmäksi ja pienemmäksi. Alussa tie oli päällystetty, vähitellen päällysteessä oli yhä suurempia ja suurempia aukkoja ja osittain tie saattoi olla osittain sortunut. Lopulta tiestä loppui päällyste kokonaan ja hiekkakin tiellä oli vähemmän kuin kiviä ja monttuja. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa ja lopulta tulimme Corleoniin, jossa oli markkinat. Corleon sinänsä ei säväyttänyt. Ostimme sieltä muutaman appelsiinin.

Ensikosketuksemme Sisilialaisiin teihin teki vaikutuksen ja kun sitten ajoimme Palermosta Ciancianaan (taas lyhyintä reittiä, emme siis olleet oppineet mitään!) tie oli kunnoltaan aika hyvä, mutta se kulki lukuisten pienten kaupunkien läpi, joka lisäsi matka-aikaa huomattavasti. Reiluun sataan kilometriin kului melkein kolme tuntia. Osa kaupunkien keskustojen läpi kulkevista teistä on leveydeltään juuri ja juuri kahdelle pikkuautolle riittävä kohtaamistilanteessa ja jos bussi tai kuorma-auto tulee vastaan, on väistettävä sivukadulle tai jalkakäytävälle. Esimerkiksi Aleksander del Roccan läpi vievä tie tekee keskellä kaupunkia yhdeksänkymmenen asteen mutkan ja siinä on bussilla tekemistä.

Pitkä johdanto tahtoo kertoa yhden tosiasian Sisilian teistä: suomalaisen mittapuun mukaan surkeita. Suomessa pienistä routavaurioista valittaminen tuntuu lähinnä vitsiltä kun Sisiliassa saattaa puuttua koko päällyste ja sen korjaaminen kestää vuosia. Kaupunkimme sisääntulotiestä vei vesi muutama vuotta sitten osan päällysteestä, tie on pahasti painunut ja sivusuunnassa korkeusero muutamasta kohtaa voi olla kohtalokas matalamaavara-autolle, jos ei huomaa ja älyä hiljentää tarpeeksi. Kukaan ei kuitenkaan näytä laittavan paukkuja asiasta valittamiseen. Kyllä se jonain päivänä korjataan.

Autot on tarkoitettu käytettäväksi ja osa myös näytettäväksi. Mututuntumalla voin todeta, että suurin osa on ensimmäistä luokkaa, käyttöautoja. Käyttöauton tunnistaa monista lommoista, naarmuista ja peilien repsottamisista. Joka kerta kun vuokraamme auton, arvioimme, minkälaisen riskin haluamme ottaa. Vielä emme ole joutuneet minkäänlaiseen kolhaisuun tai kolariin, mutta kyllä sekin vielä väistämättä koittaa. Hyvä puoli on, että autot eivät täällä juuri ruostu ja olen nähnyt todella vanhoja autoja - erityisesti viisisataset näyttävät kestävän ja kestävän.

Näyttöautot ovat oma tarinansa. Kylässämme on yhdellä iäkkäällä miehellä Porche merkkinen auto, jolla hän ajaa muutaman kilometrin matkan päivittäin kahvibaariin tai ruokakauppaan. Kerran olen nähnyt Ferrarin, mutta sen moottorissa oli kyllä jotain vikaa, kun kuskin piti vähän väliä huruttaa kaasua, vaikka auto seisoi paikallan samalla kun kuski teki tupakkaostoksia tupakkakaupan pitäjän kanssa. Täällä saa siis palvelua myös autoon, mutta tämä saattaa päteä vain tupakan ostamiseen ja ehkä siihen saattoi vaikuttaa myös auton merkki. Minulle on kyllä kerrottu, että useimmat kalliimmat autot saattaa omistaa joku rahoituslaitos ja kuljettajilla on vain käyttöoikeus.

Otsikoin tämän jutun "Mutka takana saattaa olla hevonen" ja siihen minulla on ihan oikea syykin. Viime torstaina ajoin Sciaccaan ja yhden mutkan takan oli hevonen ja sitten oli varsa ja sitten vielä kolmas hevonen. Siihen mutkan taakse olivat parkeeraanneet eivätkä olleet moksiskaan autostani. Minun oli siis pakko väistää niitä. Takanani ajanut autokin onnitui väistämään ja onneksi ei kukaan tullut vastaan.

Paikalliset ajavat reippaasti ja nopeusrajoituksista välittämättä. Kolareita olemme nähneet kuitenkin vain kaksi ja nekin autostradalla joka on moottoritie Palermosta Mazara del Valloon. Yhden kerran olemme kuulleet kolarin, kova pamaus, kun kylämme keskustaan johtavan kadun, joka on jyrkkä ylämäki, varrella viistosti parkissa ollut auto peruutti samalla kun toinen auto ajoi mäkeä alas. Huolettomasta ajotavasta huolimatta kolareita on vähän myös yhden tietolähteeni mukaan.

Palaan taas mutkaan ja siihen, että siellä voi olla myös satapäinen lammaslauma. Lammaspaimenet ja koirat kaitsevat laumoja ja laumat siirretään usein tietä myöten seuraavaan paikkaan. Tien käyttämisen ymmärtää, kun katsoo mastoa: korkeuserot ovat huomattavia.

Autoa ajaessa ei kannata juoda kahvia, meikata tai lukea sanomalehteä, vaan keskittyä tien tarkkailuun. Tämä neuvo ei sitten taas päde paikallisiin ja ehkä myös laajemmin saapasmaalaisiin. Kuljettaja voi ajaa autoa ihan sujuvasti ilman käsiä! Kymmenen ja kaksi - asento ei ole ilmeisesti autokoulun ohjelmassa. Erittäin usein näkee autoilijoita, jotka käyvät käsillään hillitöntä keskustelua vierustoverin kanssa ja autolla ajaminen näyttää jäävän toissijaiseksi toiminnaksi. Jos ajaa auto perässä, joka seilaa tien laidasta toiseen, kulkee epätasaista nopeutta tai vilkuttaa jatkuvasti, ei kannata ensimmäisenä ajatella kuljettajan olevan päihtynyt vaan kannattaa tarkenta katsettaan ja selvittää, heiluuko kuljettajan kädet vimmatusti sinne tänne. Ensimmäinenkin vaihtoehto on toki ihan mahdollinen.

Aloitin teiden kunnosta ja vielä on ihan pakko kertoa yksi asia teistä tai oikeammin tienpientareista. Tienpientareita ei juuri leikata lyhyeksi kuten Suomessa. Tienposket rehoittavat ihan kauniisti kaikenlaista ruohoa ja puskaa ja olemmepa nähneet myös yleisen tien, joka oli paikoitellen kasvnut melkein umpeen ja pääsimme vaivoin jatkamaan matkaamme. Pientareiden niittämisen huolehtii kulotus; joko tahallinen tai tahaton. Tahattomat tuppaavat leviämään myös muualle maastoon, mikä ei ole hyvä asia.

Niittämättömistä tienpientareista voin palata mutkan takaa tulevaan, sillä koska esteetön näkeminen on estynyt rehoittavan kasvillisuuden vuoksi, mutkan takana voi olla mitä tahansa ja tähän vuodenaikaan se voi olla myös leikkuupuimuri, joka on siirtymässä palstalta toiselle.

Autoilu on hauskaa ja haasteellista, mutta jos joskus saa istua kuljettajan vierellä, voi ihailla maisemia, jotka ovat aivan uskomattomat.

Tervetuloa Sisiliaan; minä voin ajaa!

Hedelmàpuutarhakierros

Saimmme suuren pussillisen hedelmià (kahdenlaisia luumuja, aprikooseja, viikunoita, pààrynòità), kaksi suurta kesàkurpitsaa, nipun valkoisia sipuleita ja kuusi kaunista kanamunaa. (Kananmunat jo syòtiin.)

Harri on saanut joka pàivà naapureilta makeita leivonnaisia, vaikka hàn on niità myòs ostanut.

Hedelmàpuita nàyttàisi olevan yhdellà jos toisellakin ja hedelmàt ovat hyvàà vietàvàà kun piipahdetaan naapurissa tai ystàvien luona. 

Tontillamme on satakunta oliivipuuta, mantelipuita ja viikunapuita. Mantelit ovat aika hankalia saattaa lopulliseen kàyttòkuntoon ja valmistuvat meille epàedulliseen aikaan. Viikunat samoin, vaikka niissàkin on eri aikaan kypsyvià lajeja.

Kesàkuussa on paljon hedelmià saatavilla ja minua on kiehtonut mahdollisuus istuttaa tontillemme muutamia uusia hedelmàpuita. Tàssàhàn ei tietysti ole mitààn jàrkeà, kun hedelmià saa muutenkin ja viimeisin vaihtoehto on ostaa ne kaupasta. Tarvitseeko kaikessa aina olla jàrkeà?

Vapaata maata on runsaasti ja paras paikka puille olisi saunan edustalla laatoituksen ja kukkapenkkini jàlkeen. Alueella on myòs muutama vanha mantelipuu, joiden runkoon on mahdollista lisàtà aprikoosi- ja luumupuun vartteita.

Saimme sovittua saunatonttinaapurimme kanssa tapaamisen. Hàn leikksi kaksi vuotta sitten oliivipuumme, jotka olivat olleet huonolla hoidolla. Miellyttàvà mies, jolle puutarha-asiat nàyttàvàt olevan intohimo. Hànellà on kaksi màyràkoiraa, joita hàn usein pitàà tyòssà mukanaan.

Suunnittelimme yhdessà, mità puita voidaan istuttaa. 

Pààdyimme noin kymmeneen puuhun, joista yksi olisi sitruunapuu ja yksi granaattiomenapuu, neljàà erilaista pààrynàà, omenapuita, laakeripuu. Lisàksi istutamme karhunvatukoita valkoista lajiketta, jonka poimiminen on helpompaa kuin punaisten.

Olimme sopineet, ettà menemme yhdessà puutarhakauppaan katsomaan taimia ja sopimaan niiden hankinnasta. Taimet on tarkoitus istuttaa parhaimpaan mahdolliseen aikaan, joulukuussa. Silloin niiden on mahdollista saada alussa tarvitsemansa kosteus.

Naapurimme halusi ennen puutarhakauppaan menoa nàyttàà itsellààn kasvavia lajikkeita, jotta voisimme olla varmoja siità, mità haluamme. Hàn nàytti meille kolme eripuolilla kylàà sijaitsevaa puutarhapalstaansa ja pààsimme nàkemààn kolmesataa vuotta vanhan heldelmàpuun ja lukemattomia muita hedelmàpuita, joita kaikkia oli hoidettu suurella sydàmellà. Saimme maistella hedelmià suoraan puista ja yllàtyimme esim. pikkuruisen brutto è dolce  -pààrynàlajikkeen suussasulavasta mausta.  

Viimeiseksi ajoimme palstalle, jonne pààsi satoja vuosia vanhojen oliivipuiden reunustamaa tietà pitkin. Tien pààstà lòytyi tomaattiviljelmà. Viljelmà oli matalaa pensamaista pientà soikeaa tomaattia. 

Olimme aiemmin hàmmàstelleet, kuinka tomaatit nàyttivàt kasvavan rutikuivassa maassa. Tomaatit nàytetààn poimittavan silloin, kun koko kasvi varsinaista hedelmàà lukuun ottamatta on rutikuiva ja oksat rasahtavat katki. Tomaatit ovat kuitenkin niin mehukkaita, ettà olemme ajatelleet maan alla olevan jonkinlaisen kastelujàrjestelmàn. Nàin ei kuitenkaan ole, vaan tomaatit todellakin kasvavat kuivassa maassa. 

Ystàvàmme mukaan salaisuus piilee maassa ja taimen istummamisessa: maa on hiekkapitoista ja kun taimi istutetaan kaivetaan kuoppa, jonka pohjalle laitetaan lampaanpapanoita ja puun polttamisesta syntynyttà tuhkaa. Taimi kastellaan vain kerran ja sen jàlkeen sen annetaan vain kasvaa ja tuottaa niin ihanan makuisia tomaatteja, ettà NAM! (kuva tomaatintaimista tulee tàhàn vàhàn myòhemmin)

Kuva tässä:

Valloittava puutarhakierros pààttyi puutarhalle,jossa katsottiin yhdessà taimia ja pohdittiin, minkàkokoisia kannattaa hankkia. En melkein malta odottaa – omia hedelmià!

Pààtimme myòs samalla varata sypressin taimia, jotka istutetaan tontin pohjoiseen osaan ottamaan vastaan joskus niin voimakkaita tuulia. Nyt tàtà kirjoittaessani 30 astetta plussaa ja vieno tuuliainen silloin tàllòin.

Naisten tòitàkò?

Toivoin syntymàpàivàlahjaksi toukokuussa kasan kivià, joista voisin rakentaa pientà aidanpàtkàà tai muuta mukavaa suojaa auringolle ja tuulelle. En saanut kivià vaan betonilaattoja.

Saunamme edustalla on kaksi melko tasaista kohtaa. Molemmat noin puolitoista metrià kertaa neljà. Niihin kasvaa kaikenlaista rikkaruohoa ja kaikki kuiva ruoho kesàllà on maastopalolle mahdollisuus. Siinà sivussa voi mennà myòs oliivipuut ja sitàhàn emme tietenkààn toivo.

Rautakauppa tietysti toimitti laatat, yhteensà 160 kappaletta, 25cm x 25cm. Kàrràsin (Harrikin kàrràsi) hiekkaa tontilta lòytàmàstàmme hiekkakasasta, Tasoitin alueet ja aloitin laattojen asennuksen. Jokainen laatta piti asetella yksilòllisesti ja pyrkià saamaan tukevasti alustalleen. Koputtelin laattoja paikoilleen monikàyttòisen puutarhalapion varren pààllà, mikà olikin oiva vàline. Olen kàyttànyt samaa puutarhalapiota myòs sementin sekoittamiseen.

Laattapuuha oli mukavaa ja sain aikaiseksi mielestàni kohtuullista jàlkeà. Tarkoituksena oli kàyttàà vain kokonaisia laattoja ja sen yli jààvà alue valaa sementillà, joka jài pergoilan tukipilareiden valamisesta tàhteeksi. Toinen alueista pààttyy “kukkaistutuksiini” ja on senkin vuoksi kàtevà.

Vaiheessa

Sementtià vaille valmis.

Samanaikaisesti laatta-asennuksen kanssa Harri puuhasi saunaan rànnià, joka johtaisi talvella satavan veden pois terassilta. Rànni tuli korkealle, tuuli mukavan navakasti ja pààdyimme siihen, ettà Harri tarvitsee pidemmàt ja vahvemmat apulaiset kuin minà. Isà ja poika, jotka olivat aiemmin muuranneet saunan ulkoseinàt, tulivat avuksi. Heillà oli myòs telineet, jotka olivat huterat ja moni tyòsuojeluvirkamies olisi ollut kauhuissaan!

Nuoremmalle jài aikaa seurata, mità minà oikein puuhasin ja hàn kàvi katsomassa muutaman kerran tyòskentelyàni. Kysyin lopulta hàneltà, mità hàn ajatteli tyòni jàljestà. Nuori mies kommentoikin asiaa laajemmasta nàkòkulmasta: tyònjàlki oli hànen mielestààn erinomaista mutta naiset eivàt koskaan missààn tilanteessa tekisi tyòtà, mità minà tein. Kun ihmettelin asiaa ja kysyin miksi, hàn totesi, ettà heillà ei ole osaamista ja he osaavat vain siivota. En usein jàà sanattomaksi, nyt jàin.

Tiedàn, ettà àitejà arvostetaan ja vanhat naiset saavat luvan etuilla. Olen myòs nàhnyt, kuinka naiset vastaavat liikkeissà kassasta ja kirjoittavat kuitit. Liikkeistà moni on myòs naisen nimissà. Miehet auttavat ostoksien tekemisessà, hoitavat raskaat tyòt ja kuljettavat tavaraa. Pankissa taas olen nàhnyt tyòssà vain miehià. Kerroin aiemmin rautakaupan nuoresta naisesta, jolle ei mikààn tyò nàyttànyt olevan vieras. Olenko siis arvioinut naisten asemaa vààrin?

Keskustelimme kotona asiasta ja Harrin mielestà ajat ovat muuttumassa:  naisista tulee tààllàkin yhà enemmàn vastuun ottajia. Naiset tulevat valtaamaan perinteisià miesten tehtàvià; nàin on tapahtunut jo monessa muussa maassa. 

En ole aivan varma, oliko nuoren miehen lausahdus kohteliaisuus vai halveksiva kommentti. Haluan uskoa ensimmàiseen!

Vàsyneet mutta onnelliset kottarit!

Maistelumenù Da Vittoriosta Hannan pyynnòstà kuvin

Antipastia

Primi

Secondi

Dolci
(Harri ehti syòdà kaksi!)

Vino 

Cafè

 http://www.ristorantevittorio.it/ :

Ranta on ihanan hienoa hiekkaa. Kàvin uimassa.

Sesonkia pukkaa

Màki alas taloltamme vie liikkeen Frutta e Verdura luo. Kaupan omistaa pariskunta, jonka kanssa olemme alkaneet ‘keskustella’ maailman menosta. Erityisesti mies on kiinnostunut siità, minkàlaista on Suomessa: mità kielià puhutaan, minkàlainen on vallitseva sààtila ja viimeksi hàntà kiinnosti, onko Suomikin kriisissà, kuten moni Euroopan maa. Hàn harmittelee nuorisotyòttòmyyttà ja sità, etteivàt nuoret pysty perustamaan perhettà ja muuttamaan vanhempiensa nurkista omaan asuntoon.

Keskustelu kàydààn sen jàlkeen, kun olemme saaneet ostokset tehtyà. Vihannekset ja hedelmàt ovat pààasiallinen syy, miksi kàymme kyseisessà kaupassa.

Kesàkuussa on ollut saatavilla munakoisoa kolmea eri muotoa ja vàrisàvyà, kesàkurpitsaa ja pitkàà vaaleanvihreàà kurpitsaa, josta tulee aivan ihana keittto. Tomaatit ovat vielà alkukesàn makuisia mutta paranevat koko ajan. Vihreità vihanneksia on monenlaista mm.  hiukan lehtikaalin nàkòistà Betulaa. Sità voi laittaa salaattiin sellaisenaan tai keittoon tai wokatakin voi. Herkullista! Selleri, persilja, minttu, basilika ovat ihanan pienià ja mehukkaita. Pitkàt vihreàt pavut ovat myòs parhaimmillaan.

Hedelmistà parhaita on tàllà hetkellà pienet minipààrynàt, joita voi syòdà sellaisenaan. Aprikoosit ovat myòs kypsyneet ja jonkin verran on ollut saatavilla viikunoita ja kiiwejà. Ostimme kokonaisen vesimeloonin, yhdeksàn euroa ja kymmenen kiloa, ja sòimme sità aamupalalla, lounaalla, vàlipalalla ja illallisella jàlkiruuaksi.  Viikon se kesti ensin neljàltà hengeltà ja pari viimeistà pàivàà kahdelta hengeltà, mutta hyvàà se oli: mehukasta mutta ei liian makeaa. 

Tààllà syòdààn sità, mikà on parhaimmillaan ja làheltà saatavilla. Maaseudulla nàkee ihmisià poimimassa villivihanneksia, joista villifenkoli ja villicaprikset ovat nyt valmiita poimittavaksi. Saunatonttimme làheisyydessà on muutama villicaprispensas, joista ystàvàni Tuula poimi Suomeen vietàvàksi muovipullollisen capriksia. Villikaprikset ovat hankalia poimittavia, sillà niissà on todella teràvià piikkejà ja paljon. Tuula sààsti myòs rikkaruohokitkemisessà villifenkolin, joka nàyttààkin voivan oikein hyvin suuren kiven kupeessa.

Frutta e Verdudan pariskunta kysyi taas eilen, milloin tyttàremme ja hànen miehensà tulevat. Hanna ja Petri ovat tehneet làhtemàttòmàn vaikutuksen pariskuntaan. Kaksi vuotta sitten joulukuussa nuoret olivat Ciancianassa kolme viikkoa ja ilmeisesti ostivat runsaasti vihanneksia ja hedelmià, sillà kun minà ja Harri saavuimme jouluksi, Frutta e Verduran pariskunta kommentoi nuorten ostoskàyttàytymistà nàin: He sòivàt todella paljon vihanneksia!

Sesonkiruuan ainut huono puoli voi olla se, ettà jossain vaiheessa saattaa alkaa tulla esim. munakoiso korvista. Tàmàn voi vàlttàà luovalla ruuanlaitolla: paistettua, grillattua, keittoa, pataa, pastakastikkeeseen, alkupalaksi caponatatyylisesti tai vaikka jàlkiruuaksi paistettuna persikoiden kanssa kyytipoikana ricottajuustoa.

Tànààn sòimme ihmepannulla, johon ei tarvita lainkaan rasvaa, paistettuja kananrintaleikkeità vihreiden papujen kanssa. Jàlkkàriksi pikkupààrynòità ja kahvia. Harri osti itselleen pienen sòpòn jààtelòkakun La Dolceriasta. Kakkua en voi syòdà, mutta sòin jààtelòpuikon, joka nàytti ihan eskimojàtskiltà, mutta maistui paremmalta.

Buon appetito a tutti!

Tààllà sinua palvellaan!

Olen siirtanyt saunalla hiekkaa paikasta toiseen muovisen kukkaruukun avulla: lapioin pienellà puutarhalapiolla hiekkaa ruukun kukkuroilleen ja kannan sinne minne sen haluan. Tyhmempàà ei varmaan voisi tehdà! Varsinkin kun useinmiten on melko làmmin.

Tànààn pààtin hankkia itselleni kottikàrryt. Ajoimme liikkeeseen, jossa myydààn lemmikkielàinten tarvikkeita, erilaisia aitamateriaaleja, lasipurkkeja, oliiviòljyn sàilyttàmiseen tarkoitettuja kanistereita, puutarhatyàkaluja – moottorilla ja ilman - siemenià, olkihattuja ja vaikka vallan muuta. Kottikàrryjà ei ollut nàkyvillà ja jouduin tiedustelemaan asiaa nuorelta naismyyjàltà,  jonka vastuulla kaupanpito nàyttàisi olevan. (Olemme saaneet myòs selville, ettà nainen on jotain sukua naapureillemme.)

Muistelin aamulla, ettà kottikàrryt italiaksi toivat mieleen Vasco da Caman, mità mieheni hiukan ihmetteli. Katsoin sanakirjasta sanan valmiiksi ja kàytin sanakirjasta lòytàmààni sanaa il carrello. Kauppias katsoi minua kummissaan ja lisàsin, ettà per il giardino, jolloin hàn làhti kàvelemààn kaupan takapihalle. Seurasin hàntà ja kuulin sanan vasca. Hahaa – Vaso da Cama ei ollutkaan ollut niin hullu mielikuva! Kottikàrryt mallia hevyduty olivat osina takapihalla ja kun sanoin ottavani ne, kauppias otti kolme osaa – runko, pyòrà, kuuppa- ja kantoi ne kaupan edustalle. Ajattelimme, ettà otamme osa kyytiin ja kokoamme kàrryn perillà saunalla.

Kaupoista myydààn vain valmiita ja koottuja tavaroita. Ajatuskin siità, ettà asiakas làhtee osien kanssa kaupasta ja joutuu itse kokoamaan tavaran, on kylàssàmme aivan mahdoton juttu. Kauppiaamme alkoi etsià tarvittavia pultteja ja muttereita, tàytti renkaan ja kun huomasi, ettei siinà pysykààn ilma, vaihtoi renkaan toiseen. 

Lopulta kottikàrry oli kokonainen ja sità ei nostettu meidàn autoon, jonne se ehkà olisi mahtunut ja jos olisimme jàttàneet takaluukun auki, olisi varmasti mahtunut, vaan kauppiaan autoon. Autoa làhti ajamaan nuori mies, joka toi kottikàrryt perille saakka saunan pihaan ja toivotti làhtiessààn buona giornata!

Koko tàmà lysti maksoi 35 euroa. En kyllàsty ihmettelemààn ja olemaan suunnattoman iloinen siità, ettà minua palvellaan vaikka en sità erikseen pyydàkààn.

Tein heti koeajon ja hyvltà tuntuivat nàmà kàrryt. Hiekkalaatikkoleikkini jatkukoon!
Iltapàivàllà ostamme laattoja jotka asennamme hiekan pààlle.

(Pahoittelen à ja ò kirjaimien tasoa – en viitsinyt vaihtaa nàppàimistòà!)

Perille pääsee montaa reittiä

Kesäloma jo vähän kutittelee mukavasti. Lennämme tällä kertaa Helsingistä Frankfurtin kautta Palermoon.

Sisiliaan on monta reittiä. Eniten olemme lentäneet Lufthansalla Munchenin kautta Palermoon. Munchenissä kannattaa juoda kahvit jatkolennon portin kupeessa sijaitsevassa kahvilassa, josta saa ihan italialaista espressoa. Helsinki-Munchen -Helsinki on nopein reitti ja jopa matkalaukut ehtivät samalla lennolla perille. Kun aamulla lähtee Helsingistä, on Palermossa jo puolen päivän maissa.

Olemme lentäneet myös Rooman kautta. Finnairilla Roomaan ja Alitalialla siitä Palermoon. Kyseiset lentoyhtiöt eivät ole kumppanuksia ja liput joutuu ostamaan erikseen. Tämä on ihan hyvä reitti, jos haluaa jännittää, onko ensimmäinen lento myöhässä ja jos on niin kuinka paljon! Jos myöhästyt jatkolennolta, ostat uuden lipun! Ruumaan ei myöskään kannata laittaa matkatavaraa, sillä sen joutuu itse huolehtimaan jatkolennolle.

Ruumassa kuljetettavan matkatavaran siirtyminen jatkolennolle Roomassa ei ole varmaa siinäkään tapauksessa, että on ostanut koko lentolipun saman lentokumppanin ketjulta. Tästä on kokemuksia mm. KLM ja SAS -nimisten yhtiöiden kanssa. Syy ei välttämättä ole lentoyhtiöiden vaan kentän toiminnan. Rooman kentällä ei jostain syystä matkatavaran käsittelijät näytä pitävän kovin kiirettä matkalaukkujen purkamisessa ja lastaamisessa eikä niiden ohjaamisessa eteen päin. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että matkalaukut saapuvat pari päivää sen jälkeen kun itse olet jo perillä! Tästä on kyllä todistettu poikkeus: ystäviemme Tuulan ja Sepon laukut saapuivat Palermoon monta tuntia ennen kuin he itse! Senhän ei pitäisi olla mitenkään mahdollista. Tapahtuma oli ilmeisesti Palermon kentällä niin erikoinen, että soittivat ja ihmettelivät, missä matkustajat mahtavat olla, kun heidän laukkujaan ei ole noudettu. He olivat Roomassa ja laukut jo Palermossa.

Amsterdamin ja Rooman kautta lentää KLM ja AirFrance. Tämäkin on ihan kätevä reitti, jos kaksi välilaskua ei haittaa. Aikaa menee 2-3 tuntia enemmän kuin Munchenin kautta. Amsterdam on helppo kenttä vaihtaa konetta. Amsterrdamin luulisi olevan tehokas kenttä  matkalaukkujen suhteen, mutta sinnekin on pari kertaa laukku jäänyt pyörimään. Hassuin juttu oli, kun sama kone, jolla lensimme Amsterdamiin jatkoikin Palermoon. Tulimme koneesta ulos ja kävelimme lähimmän infotaulun luokse havaitaksemme, että sama kone lentääkin myös seuraavan lennon. Matkalaukutkin ilmeisesti purettiin koneesta pois ja kuljetettiin jonnekin muualle kuin koneeseen johon ne olisi pitänyt palauttaa, sillä saimme ne vasta kahden päivän päästä.

Lensimme pari kertaa Tampereelta Trapaniin. Lentoyhtiö oli Ryan Air, mutta se lopetti reitin jo noin vuosi sitten. Se oli ainoa suora lento ja tosi nopea. Reitin hankaluus oli matka Helsingistä Tampereelle, joka lisäsi matka-aikaa muutamalla tunnilla. 

Palermosta voi vuokrata auton tai ajaa bussilla keskustaan ja siitä toisella bussilla Ciancianaan. Auton vuokraaminen kannattaa, mikäli ei aio viettää kaikkea aikaa kylässä. Ciancianasta pääsee kyllä paikallisbusseilla lähikyliin ja aina Agrigentoon mutta auto helpottaa liikkumista. Ajoaika Palermosta on noin kaksi tuntia. Matka-aika riippuu ajotavasta ja hiukan muusta liikenteestä, mutta suomalaisella ajokokemuksella pärjää ihan hyvin.

Perillä Ciancianassa odottaa ystävällinen kylä paikallisine palveluineen ja mahdollisuus kokea suomalainen sauna sisilialaisessa ympäristössä. Pienet vaivat ja viivästykset eivät haittaa ja olemme tottuneet matkustamaan käsimatkatavaroiden kera. Käsimatkatavara saa aivan uuden merkityksen Alitalian lennoilla Roomasta Palermoon: yksi käsimatkatavara matkustajaa kohden on aivan vieras käsite, sillä matkustajille on mukanaan lentolaukun, käsilaukun, tuliaiskassien lisäksi yleensä kakku tai leivoksia.
Loman kynnyksellä hyvää kesää toivottaen! Ciao!

Huonekalukauppaa ja keittiöremppaa

Pieni talomme oli hyvässä kunnossa, kun sen ostimme. Talo on kokonaisuus kahdesta tai jopa kolmesta asunnosta. Ennen aikaan asunnot olivat pieniä: katutason kerroksessa asui yksi perhe, toisessa toinen ja todennäköisesti vielä kolmannessa kolmas. Katutasoon on oma ovi ja portaikkoon oma ovi. Nykyään portaikon ovesta pääsee katutasoon matalan oviaukon kautta.
Katutasossa sijaitsee keittiö ja olohuone.

Keittiömme on pieni ja jonkin ajan kuluttua huomasimme siinä asioita, jotka tuntuivat hankalilta: tiskiallas oli epäkäytännöllinen eikä astianpesukonetta ollut. Minä kyllä pidän käsin tiskaamisesta, mutta vettä kuluu helposti moninkertaisesti konetiskaukseen verrattuna ja vettä pitää käyttää muutenkin säästeliäästi varsinkin kesäaikaan. Astioiden pyörittely pienessä altaassa ja pesuvadissa sekä kuivaaminen ei oikein sujunut kätevästi. Jääkaappi ja pakastin puolestaan olivat  tarpeisiimme liian suuria ja veivät keittiöstä tarpeettomasti tilaa. Astioiden säilytystilaa oli vähän ja kaipasin erityisesti vetolaatikoita astioille.

Kylässämme on yksi huonekalukauppa, Mobili Provenzano. Kaupan omistaa Provenzanon suku, joka kantaa pahamaineista nimeä, mutta ei liene ole sellainen! Olemme hankkineet muutamia huonekaluja liikkeestä ja palvelu on joka kerta ollut ystävällistä ja nopeaa! Liikkeessä on huonekaluja kolmessa kerroksessa ja liike on suuri. Ainoastaan kerran olemme kuitenkin ostaneet jotakin, mitä liikkeessä on ollut nähtävillä. Ostaminen perustuu painettuihin katalogeihin, joista myyjä etsii meille sopivia vaihtoehtoja. Katalogeja on monta hyllymetriä. Merkille pantavaa on, että myyjä tuo joka kerta esille tuotteiden hinnat näkökulmasta: "Ei tätä kannata valita, se on kallis, mutta tämä toinen on ainakin vastaavan laatuinen ja huomattavasti edullisempi." Tämä suhtautuminen on ollut minusta hämmentävää, kun voisi kuvitella tavoitteen olevan myydä mahdollisimman kallista mahdollisimman paljon. Toimitukset tapahtuvat joko pikkuauton peräkontissa tai isommalla kuorma-autolla. Kaikki koottavat huonekalut tulevat kootuksi ja pakkausjätteet lähtevät aina miesten mukana pois. Maksu tapahtuu käteisellä ja kuitti on pikkuruinen kassakoneen kuitti. Kuittiasia tarvitseekin aivan oman tarinan:)

Mobili Provenzano edustaa mm. italialaista LUBE-keittiöbrändiä ja sellaisen keittiön tulin lopulta tilanneeksi. Mittaaminen, suunnittelu ja eri materiaalien valinta tapahtui vilkkaasti keskustellen Googlekääntäjän kera. Tilaus tehtiin kesän lopussa ja toimitusajaksi sovittiin joulukuun ensimmäinen viikko. Jätimme avaimen kiinteistövälittäjälle, jotta keittiön purkaminen ja uuden asentaminen olisi mahdollista sillä aikaan kun olisimme Suomessa.


Kaikki toimi loistavasti ja naapuri informoi edistyksestä: vanha keittiö purettu, uutta asennetaan. Kun saavuimme jouluaaton aattona, keittiö oli niin valmis kuin mitä olimme sopineet. On mukava keitellä risottoa ja haudutella kania toimivassa ja kauniissa keittiössä. Pieni suloinen punainen jääkaappikin on riittävä ja astianpesukone hurauttaa astiat puhtaaksi ja avaa vielä lopuksi luukunkin itse. Eläköön italialainen tekniikka!

Sisilialaisesta yrittäjyydestä vielä sen verran, että huonekalukauppias näyttää tuuraavan tupakkakaupassa vanhaa isäänsä joinakin myöhäisinä tunteina illalla ja yöllä. Työaikalain tulkintakin vaatisi oman pohdintansa.

Ihanista rannoista

Kesä lähestyy ja kohta on kiire päästä rantakuntoon:)

Sisiliassa rannalle mennään koko perhe yhdessä. Erityisesti jos on pieniä lapsia mutta myös jo aikuiset lapset voivat viettää aikaa vanhempiensa ja muiden sukulaistensa kanssa rannalla. Ystäväporukoita näkee myös usein. Rannalla ei vain oteta aurinkoa vaan siellä tehdään asioita: pelataan potkupalloa tai matalassa vedessä vesipallon tapaista, jolloin voi havaita joukkuemaista pelaamista. Pingismailojen näköisillä välineillä pelaaminen rantavedessä kevyen ja kelluvan pallon kanssa on myös yleistä. Mukaan pelaamaan voi päästä vaikka ei toisia tuntisikaan. Hiekkalinnojen ja -rakennelmien tekeminen näyttää sujuvan kaikenikäisiltä.

Rannalla ollaan kokonpäivä tai aamusta pranzoon asti ja sen jälkeen auringon laskun tienoille.
Etelän puolen rannoilla ei ole asutusta vaan rannat ovat kaikkien käytettävissä. Rantojen läheisyydessä on asuntoja mutta niissä asuu mantereen puolelta tulevat perheet loma-aikoina kesällä. Asuntoa ei siksi kannta hankkia rantojen läheisyydestä, jos aikoo viettää aikaa asunnossaan myös talvella, mikäli sitten ei halua olla aivan yksin ja ilman palveluja. Palvelut aukeavat silloin kun palvelujen tarvisijatkin tulevat - kesälomakaudella. Tämän vuoksi meidänkin talomme on pienen matkan päässä kylässä, jossa on asukkaita ympäri vuoden!

Kylämme sijaitsee Sisilian eteläosassa puolen tunnin päässä ehkä Sisilian kauneimmasta rannasta, Eraclea Minoasta. Matkan voi taittaa joko pientä ja osittain hyvin huonokuntoista tietä Cattolica Eraclean kautta mutta viime aikoina olemme ajaneet suosiolla Riberan kautta. Matka on hiukan pidempi mutta tie huomattavasti paremmassa kunnossa. Maisemia voi ihailla tästä lyhyestä youtube-pätkästä: Eraclea

Eraclean rannalla on tällä hetkellä yksi ravintola. Toisen ravintolan vei vesi, joka koversi hiekan ravintolan perustusten alta. Kuka hiekalle rakentaa... Jäljelle jäänyt ravintola on aivan rannalla ja hyvä ruokapaikka, jossa on tarjolla lounasta vuoden jokaisena päivänä. Olemme olleet Lido Garibaldissa kahtena peräkkäisenä jouluna joulupäivälounaalla. Ruoka on kalaa ja äyriäisiä ja tietysti pastaa. Viimeksi palvelu oli hiukan hidasta ja seurueemme vietti lounaalla viisi tuntia. Normaalisti kaikki toimii nopeammin.

Riberan läheisin ranta on Secca Grande, joka on aivan erilainen kuin Eraclea, hieno hiekka puuttuu ja tilalla on kiveä. Rannalta voikin löytää ihania kiviä ja meilläkin on niitä jokunen. Secca Grandella on muutama pikku kahvila ja yksi kunnollinen ravintola.

Ehkä erikoisin ranta eteläosassa on Scala dei Turchi. Siellä on valtavat valkeat kalkkikivikalliot ja kivien lomasta voi löytää pieniä rikkipitoisia lammikoita. Linkki paikasta tässä: Scala dei Turchi Rannalla riittää kävijöitä vuoden ympäri.

Jos on aikaa vierailla Sisilian läheisillä saarilla, voin suositella Egadin saaria ja erityisesti Favignanaa, jossa olemme käyneet kahdesti. Siellä rannat ovat kallioisia mutta myös löytyy pari ihanaa hienohiekkaista rantaa. Saaren voi pyöräillä melkein ympäri ja pysähtyä aina sopivin väliajoin uimaan. Favignanaan pääsee Trapanista laivalla ja vesimatka kestää puolesta tunnista kolmeen varttiin. Meiltä Trapaniin on kahden tunnin ajomatka.

Tässä oli vain muutama ranta mutta Sisiliassa on näiden lisäksi lukemattomia kauniita rantoja, joissa en ole vielä ehtinyt käydä. Ehkä myöhemmin sitten!

Käymälästä käymälään

Seurasin kolmiosaista ohjelmaa Kevin Mccloudin ekomökki -projektista. Jutun juju oli siinä, että Kevin rakensi jätemateriaalista koko mökin. Viimeisessä osassa Kevin tuotti metaanikaasua koirien, leijonien, ystävien ja omasta ulosteesta. Hän sai aikaan kaasua, jolla keittää vettä ja paistaa räiskäleitä tai grillaa kokonaisen possun. Metaanin valmistamisen keino on yleinen kehitysmaissa, mutta tuskin juurikaan käytössä kehittyneissä maissa. Ohjelma sai minut pohtimaan suomalaista ulkokäymälää ja tietysti myös sisilialaista.

Olin viikonloppuna Suvasvedellä kesäpaikalla, josta puuttuu nykyajan mukavuudet. Ulkohuussi on navetan takaosassa ja sen toimivuutta on parannettu viime vuosina. Huussissa on styroksi-istuin joka on miellyttävä pakkasella. Tyhjentämistä on helpotettu rakentamalla huussiin säiliö, josta saa suht kätevästi siirrettyä tuotosta seuraavaan varastoon, tynnyriin. Tyhjentäjälle (miesparka!) on mukavampi lapioida tavaraa suljetusta astiasta kuin seisoa siinä ihtessään. Lopputulos hyödynnetään mm. ruusupenkeille ja raparperille. Ruokaa laitamme puuhellalla ja myös kaasuliedellä, mutta koskaan ei ole tullut mieleen hyödyntää huussijätettä kaasun tuottoon.

Sisiliassa saunatontillamme ei ole vesivessaa vaan halusimme ulkohuussin, koska se on ympäristölle ystävällisempi. Selvitin, mistä voisi ostaa keskeiset osat huussia ja päädyin tilaamaan Biolanin kompostikäymälän Suomesta. Biolan palveli erinomaisesti ja lähetykseen oli laitettu yksi ylimääräinen kompostikuivikepussi, mikä ilahdutti minua. Olin jo ehtinyt miettiä, mitä voisimme käyttää kuivikkeena ja oikealla kuivikkeella pääsisimme alkuun.

Käymälä saapui Veronan kautta ja naapuri otti lähetyksen vastaan, kun olimme sinä päivänä muualla. Kooltaan iso paketti piti kuljettaa saunatontille ja kuljetus toteutettiin Pandan takakontissa takapenkit alas laskettuna. Naapurin nuoret miehet survaisivat paketin auton kyytiin, minne se juuri ja juuri mahtui, mutta perillä piti purkaa ensin pahvilaatikko lähetyksen ympäriltä ennen kuin varsinainen säiliö saatiin pois autosta.

Ulkohuussinme on seudun ainoa laatuaan. Jotenkin vesivessa tuntuu olevan sivistyksen merkki. Kiinnostusta on herättänyt myös se, että huussimme voi tuottaa multaa. Tungosta huussiamme kokeilemaan ei ole vielä ollut, mutta ennemmin tai myöhemmin hätä ei vain lue lakia! Multahan ostetaan säkeissä!

Biolanin tuote on viimeistelty ja käyttäjämukavuus on loppuun hiottu. Styroksi-istuin on vakiovaruste ja ilmastointiputki ohjaa kaasut taivaan tuuliin. Mukava ja hajuton kompostikäymälä on nerokas ratkaisu. Biolanin jälleenmyyjä puuttuu Italiasta. Olisiko siinä tulevaisuuden urasuunnitelma?

Sisätilojen lämmityksestä

Kävelin Vallilasta keskustaan. Matkaa on vain kolme ja puoli kilometria. Sää oli tuulinen, kolea ja jotain märkää ripeskeli pieniä määriä niin, että silmälasit saivat pisaroita. Olin pukeutunut reippaaseen kävelyyn sopiviin vaatteisiin.

Poikkesin postissa ja parissa liikkeessä. Pistäydyin myös kahvilla Forumissa. Jo postissa kiinnitin huomiota siihen, kuinka minulle alkoi tulla tukala olo ja hiki alkoi virrata. Olin riisunut hatun ja hanskat jo sisään mennessäni ja reilun viiden minuutin asioinnin aikana oli pakko aukoa takin vetoketjua mutta sekään ei auttanut.

Väistämättä tuli mieleen Ciancianan liikkeet. En muista hikoilleeni niissä yhdessäkään viileän sään aikaan. Liiketiloja ei yksinkertaisesti lämmitetä! Jos sisällä on kylmä, lisätään vaatetta. Sama logiikka pätee suureen osaan kodeista. Kodissa lämmitetään vain niitä tiloja, joissa oleskellaan juuri sillä hetkellä. Lämmittäminen maksaa ja viileä sää on vain väliaikainen asiantila.

Sunnuntain Hesarissa oli kirjoitus samasta asista: miksi suomalaiset lämmittävät asuntojaan niin, että siellä voi olla paljain jaloin talvellakin. Kodin minä vielä ymmärrän, mutta kauppoja en. Minut tuntevat tietävät, etten ole perinyt shoppailugeeniä ja käyn ostoksilla vain kun on aivan välttämätöntä. (Jääkapin yksinäinen valo on esimerkki pakkotilanteesta!)

Tämänpäiväisen kokemukseni innoittamana aloin pohtia kauppojen lämmittämistä taloudellisesta näkökulmasta. En tarkoita tällä niinkään energiataloudellisuutta vaan kauppjen liikevaihtoa! Muistan jokunen vuosi sitten eksyneeni Stockmannille Hullujen päivien aikaan. En kestänyt siellä minuuttiakaan ja syynä oli mahdoton kuumuus. Lämpö oli noussut yläkerroksiin ja en kerta kaikkiaan pystynyt olemaan siellä vaan poistuin välittömästi.

Lämmin kauppa on myyjähenkilöille mukava: voi olla nailoneissa ja pikkukengissä sekä lyhythihaisessa jakkupuvussa. Asiakkaalle tilanne on sitä vastoin kestämätön ja vain kovimmat shoppailijat kestävät tilanteen. Väitän, että viileämmät liiketilat saisivat asiakkaat pysymään asioimassa pidempään ja ostamaan todennäköisesti enemmän. Tilanne on tietysti toinen, jos liikkeiden pääasiallinen tarkoitus on olla miellyttävä työpaikka ja palttoopäällisistä asiakkaista halutaan päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Työskentelypaikan lämpötilan tulee luonnollisesti noudattaa eurooppalaisia normeja, mutta Sisiliakin on Euroopassa!

Jos kaupat jatkavat lämmittämistä entiseen tapaan, niiden pitäisi tarjota naulakkopalvelu, jotta asiointi  olisi miellyttävää. Mieheni kyllä väittää, että kuumat vaateliikkeet saavat asiakkaat tekemään nopeita ostospäätöksiä, joita ei ole harkittu. Mene ja tiedä!

Eksyin hiukan Sisiliasta mutta asioiden vertailu on väistämätöntä. Ehdotan siis Suomeen lisää juhlan aiheita ja viileämpiä liikehuoneistoja talouden piristykseksi. Voisikohan nämä ehdotukset saada ujutetuksi seuraavaan hallitusohjelmaan? Jos joku teistä lukijoista päättäjäksi päätyy, feel free to use!

Villikasveja - nam

Niityillä ja peltojen laitamilla kasvaa kaikenlaista syötävää, kunhan ne vain tunnistaa.Tavallinen näky on vanha mies poimimassa jotakin maastosta. Villikasveja myydään myös vihanneskaupoissa ja torilla. Kasvien kerääminen ja myyminen tuo pieniä lisäansioita ja monipuolistaa aterioita. Villifenkoli on hyvä esimerkki, sillä sitä kasvaa syksystä kevääseen runsain mitoin eri puolilla saarta. Siitä käytetään lehtiosat ja se on aivan ihanaa sekä kalan että lihan mausteena. Fenkolia tapaa mausteena mm. salsicciassa, raakamakkarassa, jota syödään sekä paistettuna että pastakastikkeeseen pieniksi palasiksi puristettuna.
Toinen erikoisuus on kapris, jota kasvaa erityisesti Favignanan saarella, mutta yllätys yllätys myös saunatontillamme. Helmikuussa lehtiä oli runsaasti.

Kaprikset kasvavat ikäväkseni oliivipuiden väleissä ja maa on käännettävä loppukeväästä maastopalojen estämiseksi.

Kolmas villi, joka löytyy tontiltamme, on artisokka, joka oli jo kyllä parhaat päivänsä viettänyt mutta ihan vielä tunnistettava.
Kesän ihmeitä oli villiparsa, jota saimme maistaa, kun naapurimme toi niitä meille nipun. Keitimme parsan ja nautimme sen sitruunan ja oliiviöljyn kera. Hiukan oli kirpeää!

Syksyllä löysin myös villiminttua tuoksun perusteella.
Ehkä jossain vaiheessa voin liittyä vanhojen miesten seuraan kerämään villikasveja!
Sitä odotellessa.

Juhlitaan!

Viikolla kahdeksan olimme Ciancianassa. Ajankohta osui ystävänpäivään ja La Dolcerian kakkuvalikoima oli sydänpitoinen. Francesco valmisti pienen kakun, joka oli kostutettu punssilla. Myynnissä oli myös söpöjä nallekarhuja, sydänriipuksia ja tietysti sydämenmuotoista suklaata. 

Kävimme ensimmäisenä aamulla kahvilla ja todistimme nuoren miehen tärkeää ostotapahtumaa: hän kysyi sinisen nallen hintaa ja keskusteli baarinpitäjän kanssa siitä, oliko hinta kohtullinen. Lopputuloksena nalle päätyi samansävyiseen paperikassiin ja lähti miehen mukana joko vaimon tai tyttöystävän luokse. Veikkaan viimeistä. 

Huomasimme myös, että pääkadulle pystytettiin juhlavalaistusta. Ihmettelimme asiaa kantakahvibaarissamme, Bar Triestessä ja saimme tietää juhlinnan aiheen:  viimeinen viikko ennen alkavaa paastoa. Kylä pukeutui parhaimpiinsa ja tiedossa olisi karnevaalit, jolloin pukeuduttaisiin karnevaaliasuihin ja ruokaa olisi runsaasti tarjolla. 

Olen pohtinut Cianciassa ollessani monta kertaa jatkuvan juhlinnan merkitystä. Vuoden mittaan on tasaiseen tahtia koko kylän yhteisiä tapahtumia. Ne piristävät, niissä tapaa muita kyläläisiä, naisväki saa pukeutua parhaimpiinsa ja käydä kampaajalla, kaupankäynti vilkastuu sekä elintarvikepuolella että muissa liikkeissä ja ennen kaikkea tapahtumat luovat yhteishenkeä ja antavat mahdollisuuden eri osaajien näyttää taitojaan. 

Suomessa asuinaluekohtaiset kaupunkiosat pyrkivät ehkä samantyyppiseen toimintaan mutta heillä tapahtumia on usein yhdestä kahteen vuodessa. Kylämme on kooltaan sopiva, ei liian suuri eikä liian pieni ja luonnollisesti katolilaisuus ja sen juhlapäivät ovat vahvasti läsnä. Lisäksi juhlitaan kylän suojelupyhimystä, kylän merkkihenkilöiden menestystä ulkomailla ja sadonkorjuun juhlaa alkusyksystä. Olen huomannut, että toisaalta juhlinta on vakavaa mutta samalla siitä tehdään mukavaa yhdessäoloa. 

Voisimmeko me suomalaiset alkaa juhlia viikkoa ennen juhannusta, viikkoa ennen talvilomaa, kesälomaa tai muuta, mitä kovasti vuoden mittaan odotamme? Pystyisimmekö tulemaan ulos asunnoistamme ja liittymään toisten saman asuinalueen ihmisten seuraan juhlimaan sopuisasti? Vaikea uskoa, sillä hississäkin toisen henkilön katsominen tai peräti tervehtiminen vaikuttaaa toisinaan ylivoimaiselta tehtävältä.

Merkille pantavaa on asia, joka poikkeaa Suomesta: Kylällä ei näy ylen määrin alkoholia nauttineita eikä kukaan yritä haastaa riitaa baarin edustalla. Viinejä ja väkeviä juomia on saatavilla marketista ja pienistä ruokakaupoista, mutta kaupan kassalla ei näy lasteittain juomia. Suomessa keskustellaan siitä, voisiko ruokakaupoissa olla myynnissä viinejä joka Ciancianan vinkkelistä vaikuttaa lähinnä naurettavalta keskustelulta. Mikä meissä suomalaisissa on niin erilaista kuin vaikka sisilialaisissa?

Kylässämme tervehditään kaikkia, tuttuja ja tuntemattomia. Meille ventovieras saattaa pysähtyä ja kysyä, mitä meille kuuluu ja mistä olemme kotoisin. Paikallisia kiinnostaa uudet ihmiset ja he pyrkivät kaikin tarvoin saada meidät viihtymään. Joku voisi kutsua kiinnostusta uteliaisuudeksi mutta tuolla sanalla on negatiivinen sävy ja siitä ei ole mielestäni kysymys. Tällä kertaa moni kertoi meille tulevasta karnevaalista ja kehotti tulemaan mukaan juhlintaan. Se ettemme ole katolilaisia, ei tunnu ketään häiritsevän, sillä olemme osittain kyläläisiä ja näymme säännöllisin välein kylässä. Se riittää.