Kylässä komisario Montalbanolla

Otimme pienen loman lomalla. Lähdimme kolmeksi päiväksi Punta Seccaan, joka sijaitsee vajaan kolmen tunnin ajomatkan päässä meiltä. Punta Seccassa on kuvattu Il comisario Montalbano -jaksojen koti- ja uintikohtauksia. Osoitteessa Via Aldo Moro 44 sijaitsee La Casa di Montalbano, joka toimii aamiaismajoituspaikkana. Muutama vuosi sitten kävimme Montalbanon rannalla uimassa, mutta nyt päätimme kokea hiukan enemmän.

Talon on omistanut 1900-luvun alusta lähtien Giovanni Di Quattron suku ja vieläkin alin kerros, la piano terra, on omistajien omassa käytössä. Alimpaan kerrokseen Salvo palaa uintireissuiltaan ja vastaa puhelimeen, joka on asetettu terassin kaiteelle. Alimmassa kerroksessa on myös Salvon makuuhuone, vaikka olisin voinut vannoa sen olevan toisessa kerroksessa terassin yhteydessä. Päättelen olleeni väärässä siksi, että makuuhuoneen yhtyedessä on kylpyhuone eikä keittiö ja keittiö on toisessa kerroksessa. Kylpyhuoneeseen Salvo yhdessä jaksossa säilöö täytettävän naispuolisen nuken, joita löytyi useampia murhatutkimuksen yhteydessä. Nukke Montalbanon talossa aiheutti monta väärinkäsitystä siitä, millainen mies Salvo onkaan.

Toinen ja kolmas kerros on B&B-asiakkaiden käytössä. Toisessa kerroksessa on olo- ja ruokailuhuone, pieni keittiö, terassi ja ovi, josta pääsee seuraavaan kerrokseen johtaviin rappuihin.

Talo on sisustettu huonekaluilla, joista suurin osa näkyy televisiosarjassa. Terassilta on mahtavat näkymät rannalle ja silmänkantamattomiin Afrikan mantereen suuntaan. Terassilta puuttui kuitenkin pitsimäiset pöytä ja tuolit ja ne oli korvattu muovisilla taviksilla, jotka kylläkin olivat ihan kivannäköiset. Muovisessa tuolissa 35 asteen lämmössä istuminen ei kyllä Salvoa olisi miellyttänyt!





Terassin vieressä on nykyään mm. kahvila ja terassia näytetiin kuvattavan ahkerasti. Todennäköisesti olemme päätyneet useamman turistin kuviin ja heitä harmittaa kovasti, sillä olemmehan aivan vääriä henkilöitä - Harri voisi ehkä pimeässä mennä Salvosta kaljunsa ansiosta!

Majoituskäytössä oli yhteensä neljä huonetta, mutta osa oli italialaisittain perheille ja niissä oli kerrossängyt lapsille. Meillä oli onni saada talon suurin makuuhuone käyttöömme, Maestrale. Huoneen ikkuna, jossa oli vihreät säleikölliset luukut, avautui suoraan rannalle, mutta oli sen verran korkealla, ettei lukuisat valokuvien ottajat päässeet häiritsemään.

Koska Salvon sänky jäi kokeilematta, kerron vain yleensä sisilialaisista sängyistä (voi olla että tämä olisi yleistettävissä koko maahan): patja on kova, kova, kova ja siinä voi tuntea jouset. Petauspatjan tapaista ohuehkoa ja pehmeää patjaa sänkyihin ei kuulu. Tyynyt ovat leveät, parisängyssä koko sängyn puolikkaan levyiset. Ne on minusta hyvä keksintö ja Suomessa pienet tynkätyynyt ovat alkaneet tuntua vähäpätöisiltä. Peittona on lämpymillä keleillä päällyslakana - pussilakana on harvojen etuoikeus, sillä en ole löytänyt niitä mistään täkäläisestä liinavaatekaupasta, mutta kylläkin Catanian Ikeasta. Yksi leveä päällyslakana kuulostaa ensin ihan hyvältä, mutta jos on tottunut omaan peittoon/päällyslakanaan, yöstä voi tulla lakanaosuudesta taistelu. Montalbanon talossa sänky ja sen tykötarpeet olivat edellä kuvatunlaiset mutta mitäpä kärsimystä sitä ei kestäisi!

Majoituspaikasta sai käyttöön aurinkovarjon ja kaksi tuolia. Käytimme tilaisuuden hyväksemme, rasvasimme aurinkovoiteella itsemme ja luimme varjon alla aina uinnin väleissä. Vesi oli niin kirkasta ja yllättävän viileää. Kuulin muutaman miehen huudahtavan: Ghiacciato! Jäädytetty!

Kirjana minulla oli I segreti della tavola di MONTALBANO. Kirjassa on kerrottu siitä kuinka ruoka ja syöminen muodostaa ison osan Montalbanon persoonaa ja syynä on tietysti kirjailija Andrea Camilleri. Camilleri tuntee ja arvostaa sisilialaista ruokaperinnettä ja kirjassa onkin hänen reseptejään. Kirjassa on monta mielenkiintoista ajatusta ja näkökulmaa. Siinä pohditaan mm. useiden muiden kuuluisien etsivien suhdetta ruokaan: komisario Maigret, Hercule Poirot tai Nero Wolfe. Kaikkien elämään kuuluu hyvä ruoka: Maigretin vaimo on loistokokki, Poirot on jopa sairaalloisen pikkutarkka syömisistään ja siitä kuinka ruokailu tapahtuu, Wolfe kokkaa sekä itse että palkkasi huippukokin kotiinsa. Salvolla on cameriera, kotihengetär Adelina, joka loihtii perinteisiä aterioita odottamaan jääkaappiin tai uuniin Salvon saapumista kotiin. Salvo syö mielellään yksin, television äärellä ja jos ruokaseuraa sattuu olemaan, puhumatta. Salvo syö myös valtavia annoksia. Ravintolat ovat Salvon kantapaikkoja ja jos joku ravintola lopettaa, Salvo kärsii. Salvon naisystävä Livia ei ole kummoinen kokki ja kokkaamisesta Livia on Adelinalle mustasukkainen.

Montalbanon yksi herkuista on arancinot, joissa on täytteenä herneitä, jauhenlihaa, prosciuttoa, mozzarellaa. Perusraaka-aine on risottoriisi ja tästä kokonaisuudesta muotoillaam palloja tai suippokärkisiä pyramidinnäköisiä yksilöitä, jotka paistetaan öljyssä. Harri nautti arancinoja kaksi mutta minun oli jätettävä ruokalaji väliin, sillä sitä ei saanut gluteenittomana. Ruoan tärkeydestä kertoo se, että Salvo jätti uutena vuotena menemättä Pariisiin Livian kanssa ja valitsi Adelinan arancinojen syömisen! Nekin, jotka eivät ole aivan perillä Salvon elämänkulusta, voivat ymmärtää, ettei Salvolla oikein mene hyvin naisasioissa! Mitä mahtaisi tapahtua, jos Livia osaisikin kokata?

Majoitukseen kuului tietysti aamupala. Kerroin etukäteen, että voin syödä vain gluteenittomia tuotteita ja minulle oli varattu leipää ja pikkuvohveleita. Huomaavaisuus ilahduttaa aina ja olen parempi ihminen, jos en ole nälkäinen kovin pitkään. Aamukahvi Salvon terassilla on tietysti mahtava kokemus ja en millään malttanut olla ottamatta valokuvaa usein toistuvasta tilanteesta: kahvikuppi terassin kaiteella ja kahvi joko juotuna tai kesken.




Kahvia lukemassani kirjassa verrattiin tilanteen haltuun ottoon Bondin tapaan: Olen Bond, James Bond. Salvo puolestaan: Montalbano sono ja Salvo tarjoaa tiukan paikan tullen aina kahvia. Ei kukaan tosissaan voisi ampua kahvia juovaa sisilialaista ja sillä pelataan aikaa.

Palaan vielä syömiseen ja ravintoloihin, joissa Salvo ruokailee. Kävimme illallisella Enzo al Mare -ravintolassa. Ravintola on aivan rannassa: ikkunasta voisi kauhaista Välimeren vettä. Enzo paloi jokunen vuosi sitten, mutta rakennettiin uudelleen. Enzossa Salvo käy lounaalla. Ravintola sijaitsee Punta Seccassa noin 300 metrin päässä Montalbanon talosta. Vaatimaton ja pieni ravintola mutta kalaruoka oli todella hyvää, oli ihan pakko syödä tämän kesän viimeiset simpukat, tällä kertaa keiton muodossa, zuppa di cozze.

Ravintoloista osa on oikeasti olemassa ja sen nimisinä kuin ne esiintyvät kirjoissa ja televisiosarjassa, mutta osan nimi tai sijainti on muokattu hiukan. Osteria Da Cosma e Damiano sijaitsee Favarassa, ei Fanarassa ja Osteria Da Filippo sijaitsee Sciaccassa ei Fiaccassa. Nimien ja paikannimien vääntelyssä voi olla kyse myös jonkinlaisesta yhteydestä murteeseen, jota täällä varsinkin vanhemmat ihmiset keskenään puhuvat. Olen kuunnellut sitä ja joskus jotain ymmärrän, mutta kun luin "I segreti della tavola di MONTALBANO" - kirjasta katkelmia sisilian murteella, huomasin, että siinä on yhteläisyyttä murteisiin yleensä. Kirjakielestä ei ole tietoakaan, vaan puhutaan kansanomaisesti ja jätetään turhan hienot kirjaimet pois tai muutetaan ne yksinkertaisempaan muotoon. Kirjoitettuna murre näyttää hassulta mutta niinhän näyttää moni suomalaisista murteista.

Voin suositella Punta Seccaa ja erityisesti La Casa di Montalbanoa lyhyen loman viettopaikaksi varsinkin jos henkilö ja kirjat kiinnostavat. Kannattaa kuitenkin välttää sesonkiaikoja jos haluaa hyvän paikan aurinkovarjolleen. Mikäli hyvä sänky on välttämätön, kannattaa suunnata meille, sillä sängyissä on petauspatjat ja pussilakanat.

Sisilialainen liikenne, tiet ja teiden kunnossapito

Viime kesänä ajoin kolarin. Käännyin vasemmalle ja samaan aikaan takana mutkan takaa tullut auto lähti ohittamaan. Kylkeenhän se osui ja molemmat autot menivät romutettavaksi. Onneksi kukaan muu ei varsinaisesti loukkaantunut ja olin ainut, joka kuljetettiin ambulanssikyydillä sairaalaan. Nyt tapaus on muisto vain mutta ehkä kolarin vuoksi olen seurannut liikennettä, teitä ja liikennemerkkejä aiempaa tarkkaavaisemmin.

Tiet merkitään kirjaimin ja numeroin. A9 on autostrada eli moottoritie ja se kulkee pohjoisesta etelän suuntaan ja itälänsisuunnassa pohjoispuolella saarta. Kaikki muut päätiet ovat SS-numerolla. SS tarkoittaa Strada Statale ja voisi kuvitella että valtiollinen tie on suurehko ja hyväkuntoinen. Tosiasia on, että kyseiset väylät ovat hyvin monenlaisia ja erikuntoisia. Tiet kulkevat pääasiassa myös kaupunkien ja kylien halki ja monesti hyvin kapeita katuja pitkin ja terävin käännöksin. Naapurikaupungissa, Alessandria della Roccassa, tie tekee 90 asteen mutkan keskellä kylää ja kyllä nostan hattua korkealle isojen ajoneuvojen kuljettajille siitä selviämisessä ilman että jonkun talon kulma lähtee kyytiin.

Ajamme Ciancianaan Palermosta A9-tietä puolet matkasta, jonka jälkeen jatkamme tietä SS115 itään päin. 115-tie on ihan hyvässä kunnossa, rankkasateen viemä silta muutama vuosi sitten on rakennettu uuteen paikkaan ja risteykseen on ilmestynyt liikenneympyrä. Käännymme liikenneympyrästä pienemmälle tielle, maaseututie, Strada Provinciale 32, josta on perille noin puoli tuntia.

Seitsemàn vuoden ajan seisseet

Tie Riberasta, appelsiinikapungista eteen päin on lievästi sanottuna paikoitellen kurjassa kunnossa. Tie on osittain painunut ja sortunut ja korjaustoimet ovat olleet tavanomaiset: siloittelu ja asfalttia pintaan. Kummallista on, miten tien huonokuntoisuus ei oikeastaan enää vaivaa vaan se on yksi elämän tosiasioista, joita on siedettävä tai sitten pitäisi lähteä pois. Äkkiä kuitenkin oppii montut ja painaumat ja tietää miten ne kannattaa kiertää. Ei kannata käyttää energiaa asioihin, joille ei voi mitään.



Liikennemerkit ja erityisesti montuista, mutkista ja tietöistä varoittavat ovat mielenkiintoinen asia. Merkit ilmestyvät tarpeen vaatiessa nopeasti paikoilleen. Siinä ne sitten jököttävät ja jököttävät. Tie on jo korjattu tavanomaiseen tapaan, mutta vaarasta varoittavat merkit eivät lähde minnekään - ennen kuin niitä tarvitaan jonnekin toiseen paikkaan. Olen yrittänyt järkeillä, miksi tällainen toimintapa ja minulla on vain onnettomia arvauksia: 1. liikennemerkeille ei ole säilytyspaikkaa, jonne ne voisi joutavana siirtää 2. Miksi merkit siirrettäisiin, kun kuitenkin seuraavan rankkasateen jälkeen ne tarvitaan samassa paikassa? 3. Kyseisiä liikennenmerkkejä on rajallinen määrä ja niitä sitten siirrellään paikasta toiseen, eikä niitä kannata välillä säilöä minnekään. Todennäköisesti tosiasiallinen vastaus on jotakin paljon luovempaa!

Kolmanteen vaihtoehtoon minulla on todiste. Talomme läheisellä pienellä aukiolla aukion keskikohtaan ilmaantui muutama vuosi sitten reilu painauma. Maa kiveyksen alla oli jostain syystä siirtynyt toiseen paikkaa. Kohtaan ilmaantui pätkä puomia, jossa oli varoituskolmio. Seurasimme tilannetta ja ilman että painaumaa oli vielä korjattu, merkki oli yllättäen viety pois. Myöhemmin huomasin, että samanalaisilla puomeilla oli suljettu yksi kaduista ja liikenne ohjattu kiertotietä pitkin. Ilmeisesti kadun sulkijoilta oli puuttunut yksi puomi ja joku oli muistanut meidän aukiolla olevan yksilön. Myöhemmin aukion painauma oli korjattu vaikka puomi ei palannut koskaan takaisin.

Liikennemerkkien liikkumattomuus aiheuttaa vaaratilanteita syystä, että niihinkin totutaan kuten painaumiin. Tiedetään, että tie on korjattu ja merkit vain ovat jääneet ja ei merkeistä kannata välittää. Paikalliset tietävät mutta turistit eivät ja monesti näkee läheltäpititilanteita varsinkin kun ohittaminen on verissä.

Sisiliassa on lukemattomia pitkiä ja korkeita siltoja. Lämpötilan vaihtelut ja sateet rasittavat siltojen rakenteita ja useissa silloissa liitoskohtien yli ajaminen on yhtä jumpsutusta. Voi myös nähdä, kuinka sillan kaiteiden kiinnitykset tiehen alkavat osoittaa rapistumisen merkkejä. Muutama nuorison kuolonkolari, kun kaide on kovassa vauhdissa pettänyt ja auto syöksynyt kymmenien metrien matkan alas, on saanut kaupunkeja kiinnittämään huomiota siltojen kuntoon ja monta siltaa on kunnostuksen kohteena. Kaiteita korotetaan tai valmistetaan betonista.

Lopuksi vielä muutama sana liikennevaloista. Meillä ei ole liikennevaloille tarvetta, mutta lähikaupungissa on kahdet liikennevalot. Olen tottunut siihen, että keltainen valo syttyy aina ennen punaista tai vihreää. Pitkään ajattelin, että olen vain ollut tarkkaamaton, mutta sitten tarkoituksella kiinnitin valoihin huomiota ja huomasin, ettei keltainen koskaan syty. Liikennevaloissa on kyllä se vaihtoehto, mutta se ei ole käytössä. Täällä ollaan kyllä säästäväistä väkeä, mutta keltaisen säästäminen on minusta aika pitkälle mennyt säästätoimi. Harmillisinta tietysi on se, ettei voi ajella vanhoilla vihreillä!

Eilen kuulin vielä, että kyseisissä valoissa on tolpan nokassa kamera, joka napsahtaa, mikäli ajaa päin punaista. Nimitys on älykkäät liikennevalot, Semaforo intelligence? Tervetuloa Sisiliaan!

Roskapalvelut maan tavalla

Isoissa kaupungeissa mantereen puolella käydään roskasotaa ja se on ilmeisen kannattavaa liiketoimintaa ja siten joidenkin tahojen mielenkiinnon kohde. Mielikuva Sisiliasta voi olla roskainen. Tämä pitää osittain paikkansa ja mm. lentokentän läheisyydessä Palermossa on ollut ongelmia siitä, että ihmiset heittävät roskansa siltojen alle. Varsinkin loma-asuntojen vuokraajat näyttävät vähät välittävän roskien asianmukaisesta käsittelystä. Päättelen tämä siitä, että roskakasoja on juuri rantakiinteistöjen lähettyvillä ja en usko vakituisten asukkaiden haluavan roskia haisemaan lähelleen.

Kylässämme roskia haetaan jokaisen omalta kotiovelta tai seinälle muurattuun koukkuun tai yläparvekkeeltä roikkuvaan naruun ripustettuna kuutena päivänä viikossa.

Tiistaisin ja perjantaisin haetaan sekaroskia, maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin biojätettä ja keskiviikkoisin joka toinen viikko pahvi- ja kartonkijätettä ja joka toinen viikko muovia ja lasia. Viimeinen on käytännössä erilaista pullo- ja purkkiosastoa.

Kävimme seitsemän vuotta sitten kaupungintalolta kuittaamassa kiinteistöömme kaksi roska-astiaa, noin 30-litraisia. Roskista tulee lasku tällä hetkellä kolmesti vuodessa ja vakituiset asukkaat maksavat enemmän kuin osan vuodesta asustavat. Saamme kolmenkymmenen prosentin alennuksen. Käytännössä, jos omistaa kiinteistön, on pakko maksaa roskapalvelusta.


Roska-astioihin laitamme toiseen biojätteen ja toiseen sekajätteen. Jos kaikki ei mahdu astiaan, laitetaan toinen pussi astian päälle. Roskat voi laittaa ulos edellisenä iltana iltayhdeksän jälkeen. Hyvä on pitää huolen siitä, että astia on suljettu tai irralliset pussit korkeammalla maasta, sillä yön aikan kissat tai kulkukoirat voivat käydä repimässä mielenkiintoiselta haisevaa roskapussia. Roska-astia on oivallinen, sillä kansi lukittuu, kun kahvan kääntää eteen alas ja näin eläimet eivät pääse roskiin käsiksi. Koirat voivat kyllä jättää omat tuoksuvat viestinsä astian kulmaan nostamalla jalkaa! Olenpa nähnyt erään komijalkaisen (toinen takajalka puuttuu) poikakoiran nostavan olemassaolevaa takajalkaa!

Roskapalvelujan järjestely on lostava ja pitää huolen siitä, ettei roskia pyöri kujilla. Joskus roskaa lentää tuulen mukana, mutta pääasiallisesti roskia ei ole näkyvissä. Yksi kolmasosaa tavallisen kokoisen roska-auton koosta olevat autot noutavat kahden miehen voimin roskat talon edestä. Auton tulon huomaa kitkuttavasta äänestä, jonka alkuperästä en ole vielä päässyt perille. Pienistä autoista roskat siirretään isoon autoon kylän ulkopuolella ja kuljetetaan eteenpäin. Minulla ei ole aavistustakaan minne roskat katoavat, mutta otan kyllä jossain vaiheessa siitä selvää.

Trooppisin kukkaistuoksuin varustettu!

Roskapussit ovat olleet minulle pikkuruinen ihmettelyn aihe. Voin ostaa hajustettuja roskapusseja ja näin voin luovuttaa roskani miellyttävälle tuoksuvana! Parfymoidut roskapussit voi kyllä kuitenkin jättää turhakkeiden osastoon, sillä en usko, että ainakaan roska-auton työntekijät haistelevat pusseja! Toki, jos roskia jostain syystä joutuu säilyttämään pidemmän aikaa kuin normaalit päivät, voi tuoksuvasta pussista olla itselle hyötyä. Biojätteet voimme kuitenkin aina hätätilanteessa viedä saunalla sijaitsevaan kompostikäymälään ja muuttaa ne pikkuhiljaa muhevaksi mullaksi.


Tänä kesänä on kyläläisiä harmittanut uudelta mantereelta tulleiden kesäasukkaiden into vaatia lisää roska-astioita puistoihin. Joukko ihmisiä on perustanut ryhmän, siivoaa puistoja - kokonaista kaksi pikkuruista puistoa - ja laittaa lisää roskiksia. Tämä on viesti kyläläisille, että on likaista, roskaista ja toisten osoittelu ei koskaan tiedä hyvää. No, kesä on kohta taas ohi ja uuden mahtereen asukkaat palaavat siivoamaan omia nurkkiaan.

Kuumat puheenaiheet vesi, ilma, tuli, maa..

Fa caldo! Lämpömittari lähentelee neljääkymmentä plussa-astetta. Eilen oli tyyntä, tänään tuulee, mutta tuuli on kuin joku puhaltaisi kuumailmapuhaltimella! Maastopaloista kertotaan uutisissa ja osa niistä on pyromaanien sytyttämiä. Mikä ihme näitä ihmisiä oikein riivaa? Toiset menettävät kotinsa ja elinkeinonsa oliivi- ja hedelmäpuiden tuhoutuessa paloissa.

Olen laiminlyònyt kirjoittamisen usean kuukauden ajan. Vapaa-aika on vain niin kortilla! Pyrin parantamaan juoksuani. Juttuja voi toivoa, jos joku asia Sisiliassa kiinnostaa.

Veden merkityksen ymmärtää vasta silloin kun sitä on säännösteltävä tai se on kokonaan poissa. Tulipalojen sammuttamista hoitavat sammutuslentokoneet, jotka käyvät täyttämässä vesisäiliönsä merestä yhä uudelleen ja uudelleen. Muutaman kerran olen nähnyt myös pieniä paloautoja, joiden vesisäiliö näyttää lähinnä vitsiltä. En ole kuitenkaan nähnyt sitä tositoimissa ja voihan olla, että vesi otetaan ihan jostain muualta kuin pienenpienestä auton säiliöstä. Toisaalta isolla paloautolla ei täällä tee mitään, sillä se ei mahtuisi kulkemaan kapeilla kaduilla.

Vesipulma oli meilläkin, kun tulimme kesän alussa Ciancianaan. Ullakolla oleva vesipumppu ei suostunut käynnistymään. Edellisellä kerralla oli jo ollut vaikeuksia mutta nyt se tuntui jättäneen työt ihan kokonaan. Vesipumppu on melko tärkeä, jos aikoo käyttää painevettä tarvitsevia laitteita, kuten pyykin- tai astianpesukonetta tai jos haluaa kuumaa vettä. Koska vesisäiliöt ovat ullakolla, vesi tulee alamäkeä putkia pitkin säiliöistä. Tällä kertaa ei kuuman veden puuttuminen ollut hirveä asia, sillä säiliöiden vesi oli lämmennyt auringon paistaessa ihan kohtuullisen lämpimäksi.

Päätimme kuitenkin lähestyä paikallista rautakauppiasta, joka hallitsee vesisäiliö, putki, pumppu ja muut veteen liittyvät härpäkkeet -kauppaa kylässämme. Oletuksemme oli, että lähdemme kaupasta uusi vesipumppu kainalossa odottamaan putkimiehen saapumista. 

Väärin! Aivan väärin arvattu! Lähdimme rautakaupuasta reilusti seitsemänkymppisen kauppiaan neuvot mukanamme: pumppu on tukossa, koska vedessä on niin paljon kalkkia ja pumppua ei oltu käytetty vähään aikaan. Ruuvimeisselillä kierittelyä ja vasaralla naputtelua aikamoinen tovi tukalan kuumassa ullakolla ja lopulta pumppu käynnistyi sinnikkään insinööriaviomiehen toimesta. 

Tapahtuma kertoo reiluudesta ja hyväntahtoisuudesta, mitä kohtaan päivittäin paikallisilta. Kauppias olisi voinut ihan tyynesti myydä meille uuden pumpun ja me olisimme ihan mielellämme sen ostaneet. 

Kyläyhteisö on tärkeä meille kaikille. Olemme ainoat suomalaiset ja meidät on otettu hyvin vastaan. Olemme myös pyrkineet olemaan hyviä naapureita ja elämään kyläläisten tapaan; ovet ja ikkunat avoinna ja paikallisia tapoja ja tuotteita kunnioittaen. Koska olemme kaukaisesta ja kylmästä Suomesta, meistä ollaan kiinnostuneita ja kysymykset säästä ovat jokapäiväisiä. Viime päivinä Suomen lämpötilat ovat ihastuttaneet naapurustoa - hassua kuinka 18 astetta tuntuu heistä kohtuulliselta.

Sisiliassa ei voi välttyä puhumasta ruuasta. Olemme tarjonneet naapureille myös aina jotain suomalaista, se kun tuntuu kiinnostavan. Tällä kertaa huomenna on tulossa Pasta al forno Finlandese lounaaksi ja kääretorttua aprikoosihillolla ja kermavaahdolla jälkkäriksi. Saapas nähdä, kuinka makaroonilaatikko onnistuu sisilialaisista tuotteista ja vielä gluteenittomana. 

Oliivipuut ovat kasvannet ja oliiveja ja sitten öljyä on tulossa jos mikään katastrofi ei käy. Suunnitelmissa on riippumatto parin puun väliin. On muuten kumma, miten oliivipuun alla voi olla varjoisaa vaikka puu ei kovin tiivisoksaiselta näytäkään.

Nyt muuten mittari näyttää 39,7 astetta - lähdenpä kahville!

Televisio - kiinteä osa perheen yhdessäoloa ja loistava apu kielen opiskelussa

Telkun katselu vaatii aina kevyttä syötävää!

Katsomme televisiota antennin kautta. Katselu ja ennen kaikkea ymmärtäminen on ollut kivulias prosessi, enkä vieläkään ymmärä kuin osan mitä ohjelmissa oikeasti tapahtuu. Televisio on kuitenkin mainio tapa oppia kieltä, sillä kaikki ohjelmat on päällepuhuttuja eikä muuta kieltä juuri kuule. Toki on pari kanavaa, joissa voi valita kieleksi joko italian tai englannin; tämänkin kuitenkin vain osaan ohjelmista.

Ohjelmistossa on useita kilpailuja, joissa on osattava sanoja ja katsoin aluksi niitä sanakirjan kanssa. Muutenkin sanakirja oli ahkerassa käytössä. Homer Simpson on myös riittävän hidastempoinen ymmärrettäväksi. Uutisten seuraamista helpottaa se, että alareunassa kulkee pääotsikoiden napakat tiivistelmät. Vanhoja mustavalkoisia leffoja on myös mukava seurata niiden nykyleffoja hitaamman kulun takia.

Viime viikkoina olen kiinnittänyt erityistä huomiota televisiomainoksiin. Ensinnäkin mainokset ovat todella laadukkaita ja suomalaisiin verrattuna myös pitkiä. Mainokset onkin suunnattu viiden ja puolen miljoonan sijasta kuudellekymmenelle miljoonalle! Mainoksia toistetaan vähän väliä aivan kuten Suomessakin ja ne alkavat ärsyttää samalla tavalla. Ne ovat kuitenkin aivan mainioita kielen oppimisen paikkoja. Vävy oppi tänä jouluna kuivan ja limaisen yskän eron italian kielessä: tosse secca - tosse grassa! Yskä Tietoa voi tarvita apteekissa asioidessa. Laihduttamisen sanastoa voi myös oivasti opiskella mainoksista, sillä joulun jälkeen ne alkavat vallata mainostilaa.

Ostoskanavilla voi oppia vatsamakkaroiden sulatussanastoa, ryhdin ylläpidon välineistöä ja keitto- ja paistoastioiden laatusanoja. Uusin tulokas näytti olevan paistinpannu, jonka yli voi ajaa traktorilla ja sillä voi senkin jälkeen paistaa. En päässyt kuitenkaan selvyyteen siitä, missä tilanteessa paistinpannun päältä kannattaisi ajaa ja miten ihmeessä se liittyy paistamiseen!

Televisio on sisilialaisissa kodeissa sijoitettu lähes poikkeuksetta keittiöön. Se on lounas- ja illallisaikaan auki, eikä se näytä haittaavan vilkkaan keskustelun käymistä. Samoin ravintoloissa on aina televisio, se on päällä ja ääni on usein melko voimakas. Kun kaikki puhuvat kuitenkin kovalla äänellä, ei yksi televisio hommassa haittaa.

Il Timballo Palermitano. Ottimo!
Kakkumainen mutta siis pasta.
Olisiko tämä Tv-ateria?

Ohjelmien duppaus ihmetytti ja ärsytti aluksi, mutta siihenkin on tottunut. Television alkuaikoina yksi henkilö oli saattanut puhua kaikkien näyttelijöiden osuudet, mutta nykyään lopputulos vaikuttaa viimeistellyltä ja jos ei tietäisi että Hercule Poirot ei ole italiaano, voisi mennä helposti halpaan.

Vielä yksi asia, joka on aivan pakko mainita, on televisiossa näytettävä sää. Säätä ei juurikaan ennusteta vaan kerrotaan kuinka asian laita on juuri sinä päivänä ja ehkä mahdollisesti huomenna. Säästä kertova ohjelma kestää vain kiitävän hetken ja vakavimpana esiintyjä toimii sotilaspukuun sonnustautunut henkilö. Armeijan hepuille sää saattaakin olla tärkeä asia. Sääohjelmissa ei esiinny Pekka Poudat tai Matti Huutoset eikä siellä näytetä katsojien lähettämiä sääkuvia. Hienoista kosketusnäytöistä ei ole jälkeäkään vaan sääkartalla vilkuttaa tärkeimmät säämerkit; aurinko, aurinko ja pilvenpuolikas, aurinko ja sadepisara, tuulinuoli ja usvaa tarkoittavat viivat.

Ei muuttumattomalle asialle toki kannata tuhlata aikaa, kun kuitenkin koko viikon on lämmintä tai kuumaa. Paitsi silloin harvoin kun on kylmää.