Matka päättyy Ciancianaan

Venetsian jälkeen porhalsimme italialaista moottoritietä etelään Anconan eteläpuolelle Numana nimiseen paikkaan. Hotelli on jälleen kerran ViaMichelin -appin kautta varattu: loistosijainti Adrianmeren rannalla. Hotelli Alexandria on neljän tähden mutta parhaat päivänsä ehkä 90-luvulla nähnyt ja hiukan kulunut mutta puhdas. Meillä oli parveke mutta suuntasimme kuitenkin rannalle. Vieno tuuli vilvoitti 32 -asteista lämpötilaa mukavasti.

Uima-allas oli katolla ja nakoalat kivat.

Voin suositella ViaMicheliniä. Siinä voi hakea reittejä, hotelleja, ruokapaikkoja ja se kertoo onko reitillä maksullisia teitä, paljonko ne maksavat ja paljonko polttoainetta kuluu ja mitä se maksaa suurin piirtein.

Moottoriteistä täytyy kirjoittaa hiukan. Tietöitä oli huomattavasti vähemmän kuin Saksassa ja Itävallassa. Taloustilanne on aivan selvä - huonompi kuin naapureiden. Liikenne oli kuitenkin rauhallisempi. Vaikka osa teistä oli kolmikaistaisia, "nopeuksettomia"autoja ei sujahtanut ohi neljänsadan kilometrin matkalla kuin yksi - avoferrari. Saksassa näkyi runsaasti Porche-merkkisiä autoja, Itävallassa ei mitään silmiinpistäviä ja Italian puolella silmiin pisti Ferrareiden ja muiden parempien autojen puute. Harrin mielestä ajaminen on rauhallisempaa kuin Saksassa siksi, että kaikilla kaistoilla ajetaan suhteellisen samaa nopeutta.

Numanasta jatkoimme Pugliaan ja teimme pysähdyksen Gioia della Collassa hotelli Svevossa. Paikka oli vaan sopivasti moottoritien läheisyydessä ja muuta siellä ei sitten ollutkaan. Tästä hotellista tuli mieleen amerikkalaiset 90-luvun kongressihotellit: suuria saleja pyöreine pöytineen. Musiikki oli samaa aikakautta ja tuntui niin kotoisalta. Olimme melkein ainoat asiakkaat ja huoneemme kylpyhuone oli niin suuri, että siellä olisi voinut pitää muutaman parin tanssit. Epätavallista oli parkettilattia kokolattiamattojen sijaan.

Ruokailimme luonnollisesti illalla ravintolassa ja samaan aikaan viereisessä pöydässä ruokaili vanhempi mieshenkilö. Aterian loppupuolella pyysimme miestä pöytäämme ja hän innostui kertomaan itsestään. Hän rakensi työkseen messuja ja oli nyt kotieläinmessujen vuoksi tuhannen kilometrin päässä kotoaan. 

Lähestyimme Reggio Calabriaa ja löysimme viimeiseksi yöksi mantereen puolella hauskan ja ihanan paikan Villa San Giovannin läheltä Scillasta. Villa Grazia oli aivan meren rannassa, iso huvila pienellä puutarhalla ja söpöllä hiekkarannalla, joka oli noin neljän metrin korkeudessa merenpinnasta. Ranta oli suuria kiviä ja sieltä saattoi lähteä hyvin snorkkeloimaan.

Villa Grazia

Kylassa oli useita ilmeisesti vedenottopaikkoja.

Näimme myös kuinka hassunmalliset ja pitkämastoiset miekkakalaveneet partioivat lähellä.

Mastossa tahystajat ja etumastossa kalastaja, jos miekkakala nakyv.

Meidän lisäksi Villa Graziassa majoittui saksalainen ja hollantilainen pariskunta. Paikan omistaja asui talossa ja huolehti vieraista loistavasti. En ole ollut koskaan ennen paikassa, jossa omistajan kasvimaalta ja puista saa syödä mitä haluaa. Puutarhassa kasvoi monenlaisia tomaatteja, salaatteja ja sipuleita. Aamupala syötiin omaan tahtiin terassilla ja mukaan saimme vielä jääteepullot matkajuomisiksi.

Scilla on pieni kiva kylänen, missä ehdottomasti kannattaa pistäytyä, jos liikkuu Calabriassa. Talot ovat kuten Venetsiassa, veden äärellä ja vedessä.

Villa San Giovannista kulkee lautta Messinaan ja siten päädyimme Sisiliaan. 

Jonossa Telepass-laivaan. Matka vain 20 minuuttia.

Siella se Messina nakyy!

Päätimme ajaa pohjoista kautta kotiin, sillä olimme kulkeneet sitä kautta vain kerran aiemmin kahdeksan vuotta sitten. 

Alkumatka oli moottoritietä, aluksi A20 ja lopuksi A19. Moottoritie kulki suurimman osan aikaa erimittaisissa tunneleissa. Lyhyin oli muutama sata metriä ja pisin kaksoistunneli kymmenen kilometriä. Moottoritieltä käännyimme Villabaten kohdalla etelään.

Valinta on ihan väärä! Matkalla oli lukuisia tietöitä ja viimeiset 80 kilometriä vei melkein kaksi tuntia. Oli kiertotietä ja liikennevaloilla ohjattuja yksikaistaisia pätkiä. Hauskinta oli, että koska kyseessä oli sunnuntai, muita liikkujia oli vähän ja odottelimme pitkiä aikoja punaisen valon vaihtumista vihreäksi ilman että yhtään autoa liikkui sinä aikana.

Odottavan aika on todellakin  pitka!

Naapurikaupungin kukkaloistoa. Suomessa ruukkukasveja!

Tummat pilvet seurasivat viimeiset kilometrit mutta sade antoi odottaa seuraavaan aamuyöhön, jolloin oli kova ukonilma ja rankkasade. Naapureiden mukaan kesäkuu oli ollut epävakainen ja ei niin kuuma. Sää on kuin hyvä suomalainen kesä.

Matka oli mielenkiintoinen, sopivan pitkä ja se kannatti ehdottomasti tehdä!  

Laatikollinen luumuja, aprikooseja ja ensimmäiset pesuvadilliset viikunoita odottavat tekijöitään. Oliivipuutkin on jo katsastettu ja tänä vuonna sato tulee olemaan maltillisempi kuin viimeksi.

Viikunapuista yksi. Linnut tahtovat vain olla niinpaljon nopeampia kuin mina! Onneksi viikunoita riittaa meille kaikille.