Kävelyllä - tonttuoviako?

Viehättävät kapeat kujat ovat oiva paikka päivä- tai iltakävelylle. Väistämättä alkaa katsella minkälaisia taloja reitin varrella on. Talojen ulkokuoren viimeistely vaihtelee mutta aika monessa se on hiekkakivipinta, jota ei ole rapattu ja maalattu. Viimeksi mainittua pidetään vain esteettisenä asiana. Naapurissa nuoripari remontoi reilunkokoisen kulmatalon ihan viimeisen päälle, mm. kaikki parvekkeet, ikkunat ja ovet uusittiin. Talon ulkopinta on jätetty kuitenkin niin kuin se oli ennen remonttia: erikokoiset hiekkakivet ja sieltä mihin on tarvinnut laittaa jotain paikkaa, ei sitä ole sen kummemmin siloteltu saati että olisi tehty rappaus ja maalaus.

Kävelyllä huomaa nopeasti, että kahta kokonaan samanlaista ovea ei näyttäisi olevan.

On eri-ikäisiä ja -kuntoisia ovia. Yhteneväisyyttä löytyy kaaresta, joka melko usein on oven yläpuolella. Kaaret on metallia ja niitä löytyy yksinkertaisesta hyvin koristeelliseen. Voi myös huomata, että viimeistelemätön seinä ei välttämättä tarkoita viimeistelemätöntä ovea. 

Ovet aukeavat suomalaisittain katsottuna väärään suuntaan, sisään päin. Tämä tarkoittaa sitä, että ei ole kunnollista kynnystä ja pahimmassa tapauksessa rankkasade saattaa päätyä sisään. Kynnys yleensä on, mutta kun ovi aukeaa sisään, kynnys jää oven ulkopuolelle.

Harkitsemme meidän kodin ikkunoiden ja ovien vaihtamista, mikä pohdituttaa kovasti. Vanhat ovat - no vanhat. Vanhuuteen liittyy aina kulumista ja ja paikkojen rikkoontumista. Näin on käynyt meidänkin vanhuksille. Pitäisi osata tehdä päätös siitä, mistä materiaalista ja minkälaiset - jatkammeko samalla tyylillä vai teemmekö muutoksia. Samaa raidetta olisi helpompi jatkaa mutta hiukan kutkuttaa tehdä ainakin päivitys ja kynnys ja tietysti vaihtaa ovet avautumaan ulospäin.

Tonttuovet olivat menneen joulun hittituote. Luin juuri että Suomessa on todella vaikea saada yksityisen henkilön keksintöjä tuotantoon. Kuka suositun tonttuoven keksi, tuotteistamisprosessista voisi oppia. 

Seuraavassa vielä muutamia ovia Ciancianasta, jonne tonttuovi ei ollut vielä ennättänyt.  

 Keijuovia odotellessa!

Suomalainen nainen säilöö

Tovi on taas vierähtänyt, kun viimeksi sain jotain kirjoitettua – pahoittelen syvästi. Voisin yrittää selitellä sitä kiireellä – projekteja siellä ja täällä tai ikääntymisellä – aloittaminen on tullut aina vain vaikeammaksi ja hidastuminen kaikissa toimissa on ajankohtaista. Hetken harkittuani päädyn kuitenkin etenemään rehellisyyden polulla – laiskuus ja saamattomuus ovat ne todelliset syyt!

Lapsuudessani marjametsät tulivat liiankin tutuiksi. Marjoja kerättiin, tehtiin mehuiksi ja pakastettiin. Äitini oli hyvin edistyksellinen ja meillä oli kylän ensimmäinen pakastin. Muissa perheissä oltiin kellarin varassa. Marjat olivat ruuan lisä ja köyhässä perheessä kasvaneena aivan välttämätön. En sitä pienenä tyttönä oikein ymmärtänyt, mutta myöhemmin kyllä.

Sain mustikkametsästä niin ison annoksen, että aikuistuttuani välttelin metsiä marja-aikaan. Pelkäsin, että jos menen metsään, keräysvimma iskee. En koskaan vienyt lapsiakaan marjoja keräämään, koska en halunnut aiheuttaa heille traumoja, joista olin itse kärsinyt. Geenejään ja ympäristön vaikutusta ei voi kuitenkaan loputtomasti paeta ja keräsinhän minä viimeiset 15 vuotta kesäisin mustikoita ja syksyisin puolukoita. Sienet olivat sitten siellä väliajoilla. Mehua ja hilloja tuli tehtyä, kun aurinkosähköistetyllä Suvaksen mökillä ei pakastin pelittänyt.

Sisiliahan on aivan aarreaitta kaikkine hedelmineen ja marjoineenkin. Lisäksi on vielä mahdollista tehdä ihanan tuoreista vihanneksista säilykkeitä. Minulle on tullut aivan pakottava tarve kokeilla kaikkea mahdollista. Omista viikunoista tehty viikunahillo on taivaallisen makuista. 

Tein sitä loppukesällä.

Joulukuusta helmikuun lopulle saakka on appelsiinikausi, jolloin on valmistettava appelsiini-mandariini marmeladia, johon tulee tietysti myös pikkusitruunoita.

Ohje tulee tässä:

Pestyjä hedelmiä.
3,6 kg appelsiineja, 0,5 kg mandariineja, 11 pikkusitruunaa (noin 85 g/kpl).
Keitä tunti vedessä.
Ota keitinvesi talteen, halkaise hedelmät ja kaavi sisukset pois.
Keitä 3,35 l vedessä (käytä ensimmäistä keitinvettä) 10 minuuttia ja sillä aikaa pilko kuoret kuutioiksi.
Siivilöi keitos ja yhdistä neste, sokeria 2 kg ja kuoripalat.
Keitä noin 1,5 -2 tuntia tai kunnes hillo 'rypyttyy' kun laitat sitä kylmälle lautaselle. Tämä kohta on tärkeä, sillä jos keität liian vähän aikaa, ei tule marmeladia ja jos keität liian kauan, tulee tosi tönkköä marmeladia.

Purkita ja anna jäähtyä. Marmeladi säilyy hyvinkin vuoden ja paranee ikääntyessään.

Helmikuun loppupuolella veriappelsiinit ovat parhaimmillaan ja silloin on valmistettava - marmeladia. Ensin tietysti syödään ja puristetaan aamupalamehuja.

Kesällä valmistetaan tomaattikastiketta vuoden varalle – tai kahden. Tomaattikastiketta viedään tuliaisena muualla asuville lapsille ja muille sukulaisille. Naapurikin voi olla niin onnekas, että saa muutaman pullon. Viime kesänä tomaatit olivat erinomaisia ja tomaattikastikkeen perhetuotantolaitoksia oli autotalleissa, kellareissa, parvekkeilla ja jos sattuu omistamaan maata, in campagna.

Tomaatteja myös kuivatetaan auringossa ja puulevyt asetellaan, vaikkapa parvekkeen kaiteille päiväksi, nostetaan illalla sisään ja jatketaan kuivatusta seuraavana aamuna auringon noustessa. Sain naapurin, vicino di casa, Giuseppiinalta valmiiksi kuivattuja tomaatteja ja tietysti piti säilöä osa talven varalle. 

Sisiliassa syödään sesongin mukaan; kun on munakoisoaika, syödään munakoisoa eri muodoissa. Kun on paprika-aika, syödään niitä, kun papuaika – no taidatte jo arvata mitä! Kokeilin tietysti myös vihreiden paprikoiden säilömistä viinietikka-oliiviöljyseokseen höystettynä laakerinlehdillä (tietysti olin ne itse kuivattanut) ja valkosipulilla (mio amico, Alession puutarhasta). 

Ehkä hulluinta, mitä olen kokeillut, on mehumaijalla mehun keittäminen! Vein muutama vuosi sitten matkalaukussa mehumaijan Suomesta ja viime kesänä keittelin päärynöistä ja luumuista, joista molemmista oli ylituotantoa perheen tarpeisiin. Mehua ei tullut niin paljon, kuin esim. mustikoista, mutta hyvää se oli. Olen ajatellut viikuna-aikana kokeilla myös mehustamista, sillä viikunoita on todella paljon. Syödä ei ehdi millään kaikkea ja hillonkin määrää on jossain kohti rajoitettava.

Toinen laite, jonka olen matkatavaroissa kuljettanut, on kuivuri. Kuivattelin päärynöitä aurinkosähköllä saunalla. Hyviä niistäkin tuli. 

Sisiliassa kyllä säilötään, mutta hillobisnes on pienempää ja tuotantolinjani kilpailee todennäköisesti ihan palkintosijoista.

Villikapriksia olen myös kokeillut – säilöin ne karkeaan suolaan
ja ovat todella hyviä.
Pitää vain muistaa huuhdella kapriksia
ennen kuin laittaa ruuan sekaan. 

Ai niin, vihreät omat oliivit - kunhan muistaa kerätä ne syyskuussa ennenkuin varsinainen oliivikeräys käynnistyy - niin pulskia oliiveja, jotka ovat parin viikon päästä syömiseen oivallisia. 

Säilöminen on niin koukuttavaa!