Kylässä komisario Montalbanolla

Otimme pienen loman lomalla. Lähdimme kolmeksi päiväksi Punta Seccaan, joka sijaitsee vajaan kolmen tunnin ajomatkan päässä meiltä. Punta Seccassa on kuvattu Il comisario Montalbano -jaksojen koti- ja uintikohtauksia. Osoitteessa Via Aldo Moro 44 sijaitsee La Casa di Montalbano, joka toimii aamiaismajoituspaikkana. Muutama vuosi sitten kävimme Montalbanon rannalla uimassa, mutta nyt päätimme kokea hiukan enemmän.

Talon on omistanut 1900-luvun alusta lähtien Giovanni Di Quattron suku ja vieläkin alin kerros, la piano terra, on omistajien omassa käytössä. Alimpaan kerrokseen Salvo palaa uintireissuiltaan ja vastaa puhelimeen, joka on asetettu terassin kaiteelle. Alimmassa kerroksessa on myös Salvon makuuhuone, vaikka olisin voinut vannoa sen olevan toisessa kerroksessa terassin yhteydessä. Päättelen olleeni väärässä siksi, että makuuhuoneen yhtyedessä on kylpyhuone eikä keittiö ja keittiö on toisessa kerroksessa. Kylpyhuoneeseen Salvo yhdessä jaksossa säilöö täytettävän naispuolisen nuken, joita löytyi useampia murhatutkimuksen yhteydessä. Nukke Montalbanon talossa aiheutti monta väärinkäsitystä siitä, millainen mies Salvo onkaan.

Toinen ja kolmas kerros on B&B-asiakkaiden käytössä. Toisessa kerroksessa on olo- ja ruokailuhuone, pieni keittiö, terassi ja ovi, josta pääsee seuraavaan kerrokseen johtaviin rappuihin.

Talo on sisustettu huonekaluilla, joista suurin osa näkyy televisiosarjassa. Terassilta on mahtavat näkymät rannalle ja silmänkantamattomiin Afrikan mantereen suuntaan. Terassilta puuttui kuitenkin pitsimäiset pöytä ja tuolit ja ne oli korvattu muovisilla taviksilla, jotka kylläkin olivat ihan kivannäköiset. Muovisessa tuolissa 35 asteen lämmössä istuminen ei kyllä Salvoa olisi miellyttänyt!





Terassin vieressä on nykyään mm. kahvila ja terassia näytetiin kuvattavan ahkerasti. Todennäköisesti olemme päätyneet useamman turistin kuviin ja heitä harmittaa kovasti, sillä olemmehan aivan vääriä henkilöitä - Harri voisi ehkä pimeässä mennä Salvosta kaljunsa ansiosta!

Majoituskäytössä oli yhteensä neljä huonetta, mutta osa oli italialaisittain perheille ja niissä oli kerrossängyt lapsille. Meillä oli onni saada talon suurin makuuhuone käyttöömme, Maestrale. Huoneen ikkuna, jossa oli vihreät säleikölliset luukut, avautui suoraan rannalle, mutta oli sen verran korkealla, ettei lukuisat valokuvien ottajat päässeet häiritsemään.

Koska Salvon sänky jäi kokeilematta, kerron vain yleensä sisilialaisista sängyistä (voi olla että tämä olisi yleistettävissä koko maahan): patja on kova, kova, kova ja siinä voi tuntea jouset. Petauspatjan tapaista ohuehkoa ja pehmeää patjaa sänkyihin ei kuulu. Tyynyt ovat leveät, parisängyssä koko sängyn puolikkaan levyiset. Ne on minusta hyvä keksintö ja Suomessa pienet tynkätyynyt ovat alkaneet tuntua vähäpätöisiltä. Peittona on lämpymillä keleillä päällyslakana - pussilakana on harvojen etuoikeus, sillä en ole löytänyt niitä mistään täkäläisestä liinavaatekaupasta, mutta kylläkin Catanian Ikeasta. Yksi leveä päällyslakana kuulostaa ensin ihan hyvältä, mutta jos on tottunut omaan peittoon/päällyslakanaan, yöstä voi tulla lakanaosuudesta taistelu. Montalbanon talossa sänky ja sen tykötarpeet olivat edellä kuvatunlaiset mutta mitäpä kärsimystä sitä ei kestäisi!

Majoituspaikasta sai käyttöön aurinkovarjon ja kaksi tuolia. Käytimme tilaisuuden hyväksemme, rasvasimme aurinkovoiteella itsemme ja luimme varjon alla aina uinnin väleissä. Vesi oli niin kirkasta ja yllättävän viileää. Kuulin muutaman miehen huudahtavan: Ghiacciato! Jäädytetty!

Kirjana minulla oli I segreti della tavola di MONTALBANO. Kirjassa on kerrottu siitä kuinka ruoka ja syöminen muodostaa ison osan Montalbanon persoonaa ja syynä on tietysti kirjailija Andrea Camilleri. Camilleri tuntee ja arvostaa sisilialaista ruokaperinnettä ja kirjassa onkin hänen reseptejään. Kirjassa on monta mielenkiintoista ajatusta ja näkökulmaa. Siinä pohditaan mm. useiden muiden kuuluisien etsivien suhdetta ruokaan: komisario Maigret, Hercule Poirot tai Nero Wolfe. Kaikkien elämään kuuluu hyvä ruoka: Maigretin vaimo on loistokokki, Poirot on jopa sairaalloisen pikkutarkka syömisistään ja siitä kuinka ruokailu tapahtuu, Wolfe kokkaa sekä itse että palkkasi huippukokin kotiinsa. Salvolla on cameriera, kotihengetär Adelina, joka loihtii perinteisiä aterioita odottamaan jääkaappiin tai uuniin Salvon saapumista kotiin. Salvo syö mielellään yksin, television äärellä ja jos ruokaseuraa sattuu olemaan, puhumatta. Salvo syö myös valtavia annoksia. Ravintolat ovat Salvon kantapaikkoja ja jos joku ravintola lopettaa, Salvo kärsii. Salvon naisystävä Livia ei ole kummoinen kokki ja kokkaamisesta Livia on Adelinalle mustasukkainen.

Montalbanon yksi herkuista on arancinot, joissa on täytteenä herneitä, jauhenlihaa, prosciuttoa, mozzarellaa. Perusraaka-aine on risottoriisi ja tästä kokonaisuudesta muotoillaam palloja tai suippokärkisiä pyramidinnäköisiä yksilöitä, jotka paistetaan öljyssä. Harri nautti arancinoja kaksi mutta minun oli jätettävä ruokalaji väliin, sillä sitä ei saanut gluteenittomana. Ruoan tärkeydestä kertoo se, että Salvo jätti uutena vuotena menemättä Pariisiin Livian kanssa ja valitsi Adelinan arancinojen syömisen! Nekin, jotka eivät ole aivan perillä Salvon elämänkulusta, voivat ymmärtää, ettei Salvolla oikein mene hyvin naisasioissa! Mitä mahtaisi tapahtua, jos Livia osaisikin kokata?

Majoitukseen kuului tietysti aamupala. Kerroin etukäteen, että voin syödä vain gluteenittomia tuotteita ja minulle oli varattu leipää ja pikkuvohveleita. Huomaavaisuus ilahduttaa aina ja olen parempi ihminen, jos en ole nälkäinen kovin pitkään. Aamukahvi Salvon terassilla on tietysti mahtava kokemus ja en millään malttanut olla ottamatta valokuvaa usein toistuvasta tilanteesta: kahvikuppi terassin kaiteella ja kahvi joko juotuna tai kesken.




Kahvia lukemassani kirjassa verrattiin tilanteen haltuun ottoon Bondin tapaan: Olen Bond, James Bond. Salvo puolestaan: Montalbano sono ja Salvo tarjoaa tiukan paikan tullen aina kahvia. Ei kukaan tosissaan voisi ampua kahvia juovaa sisilialaista ja sillä pelataan aikaa.

Palaan vielä syömiseen ja ravintoloihin, joissa Salvo ruokailee. Kävimme illallisella Enzo al Mare -ravintolassa. Ravintola on aivan rannassa: ikkunasta voisi kauhaista Välimeren vettä. Enzo paloi jokunen vuosi sitten, mutta rakennettiin uudelleen. Enzossa Salvo käy lounaalla. Ravintola sijaitsee Punta Seccassa noin 300 metrin päässä Montalbanon talosta. Vaatimaton ja pieni ravintola mutta kalaruoka oli todella hyvää, oli ihan pakko syödä tämän kesän viimeiset simpukat, tällä kertaa keiton muodossa, zuppa di cozze.

Ravintoloista osa on oikeasti olemassa ja sen nimisinä kuin ne esiintyvät kirjoissa ja televisiosarjassa, mutta osan nimi tai sijainti on muokattu hiukan. Osteria Da Cosma e Damiano sijaitsee Favarassa, ei Fanarassa ja Osteria Da Filippo sijaitsee Sciaccassa ei Fiaccassa. Nimien ja paikannimien vääntelyssä voi olla kyse myös jonkinlaisesta yhteydestä murteeseen, jota täällä varsinkin vanhemmat ihmiset keskenään puhuvat. Olen kuunnellut sitä ja joskus jotain ymmärrän, mutta kun luin "I segreti della tavola di MONTALBANO" - kirjasta katkelmia sisilian murteella, huomasin, että siinä on yhteläisyyttä murteisiin yleensä. Kirjakielestä ei ole tietoakaan, vaan puhutaan kansanomaisesti ja jätetään turhan hienot kirjaimet pois tai muutetaan ne yksinkertaisempaan muotoon. Kirjoitettuna murre näyttää hassulta mutta niinhän näyttää moni suomalaisista murteista.

Voin suositella Punta Seccaa ja erityisesti La Casa di Montalbanoa lyhyen loman viettopaikaksi varsinkin jos henkilö ja kirjat kiinnostavat. Kannattaa kuitenkin välttää sesonkiaikoja jos haluaa hyvän paikan aurinkovarjolleen. Mikäli hyvä sänky on välttämätön, kannattaa suunnata meille, sillä sängyissä on petauspatjat ja pussilakanat.