Kauppapolitiikkaa

Rakastan asiointia lihakaupassa, vihanneskaupassa, kalakaupassa, pikku-supermarketissa, kenkäkaupassa, lahjatavarakaupassa tai alusvaateliikkeessä. Aluksi olin vain viehättynyt siitä, että pieniä kauppoja kaiken kaikkiaan on olemassa kylässämme, enkä ajatellut asiaa yhtään enempää. 

Asioidessani paikallisessa kiinteistövälityksen toimistossa, jäin miettimään kauppoja tarkemmin. Toimiston eteisen seinällä oli kartta, johon oli sijoitettu kaikki me maahanmuuttajat kansallisuuksien mukaan. Samassa kartassa oli pienellä präntillä kerrottu kylän asukasmäärä: vajaa 3500 henkilöä, jonka lisäksi osan vuotta asuvia reilu 100.

Miten on mahdollista, että kauppoja on niin monta ja monenlaista? Kuinka ne voivat kannattaa, kun Suomessa mennään vaan aina suurempiin ja suurempiin kauppakeskuksiin! Menneellä viikolla oli Hesarin verkkolehdessä kerrottu Euroopan eri maiden yritysveroprosentit ja Italiassa se on 31 kun Suomessa 20. Voisi päätellä, että Suomessa on kannattavampaa yrittää kuin Italiassa.

Totta on, että kaupat ovat perheyrityksiä, Suomessa taas suuria ketjuja. Perheyrittäjä voi tyytyä pieneen voittoon, kun ketjut tahkoavat rahaa jopa joidenkin väitteiden mukaan tuottajien selkänahasta. Pienistä tuloista ei tarvitse maksaa veroa lainkaan mutta en usko, että kaikki ovat niin pieniä.

Kyse on ehkä kuitenkin kulttuurista.  Asiointi eri kaupoissa on sosiaalinen tapahtuma ja kauppiaan kanssa voi vaihtaa tärkeimmät kuulumiset. Tullaan tutuksi ja tunnetaan toisemme.  Kauppahallit ovat ehkä lähimpänä Suomessa.

Viime joulun alla vihanneskauppiaani kysyi minulta, milloin tyttäreni perhe saapuu Ciancianaan? Perään hän totesi, että perhe syö tosi paljon vihanneksia. En voisi kuvitella vastaavaa keskustelua käytävän Suomessa! Kaupan seinällä on myös lukuisia postikortteja eri puolilta maailmaa tyytyväisiltä asiakkailta. Minäkin lähetin kerran yhden Helsingistä.

Sekatavarakauppa on ehkä sopiva ilmaisu useimmille elintarvikkeita myyville liikkeille. Pääartikkeli on vihannekset, mutta kaikissa liikkeissä on pieni juusto-leikkeletiski ja kuivatavarahyllyjä lattiasta kattoon. Löysinpä lähimmästä kaupasta jopa gluteenitonta torronea, manteli-suklaakeksiä.

Joku voisi väittää, että olihan Suomessa ennen vanhaan pikkukauppoja ja että ei kannata haikailla vanhaa. Fanitan kuitenkin pieniä ja ihmettelen edelleen kuinka muutaman tuhannen asukkaan kylässä voi olla niin monta liikettä!