Viikolla kahdeksan olimme Ciancianassa. Ajankohta osui ystävänpäivään ja La Dolcerian kakkuvalikoima oli sydänpitoinen. Francesco valmisti pienen kakun, joka oli kostutettu punssilla. Myynnissä oli myös söpöjä nallekarhuja, sydänriipuksia ja tietysti sydämenmuotoista suklaata.
Kävimme ensimmäisenä aamulla kahvilla ja todistimme nuoren miehen tärkeää ostotapahtumaa: hän kysyi sinisen nallen hintaa ja keskusteli baarinpitäjän kanssa siitä, oliko hinta kohtullinen. Lopputuloksena nalle päätyi samansävyiseen paperikassiin ja lähti miehen mukana joko vaimon tai tyttöystävän luokse. Veikkaan viimeistä.
Huomasimme myös, että pääkadulle pystytettiin juhlavalaistusta. Ihmettelimme asiaa kantakahvibaarissamme, Bar Triestessä ja saimme tietää juhlinnan aiheen: viimeinen viikko ennen alkavaa paastoa. Kylä pukeutui parhaimpiinsa ja tiedossa olisi karnevaalit, jolloin pukeuduttaisiin karnevaaliasuihin ja ruokaa olisi runsaasti tarjolla.
Olen pohtinut Cianciassa ollessani monta kertaa jatkuvan juhlinnan merkitystä. Vuoden mittaan on tasaiseen tahtia koko kylän yhteisiä tapahtumia. Ne piristävät, niissä tapaa muita kyläläisiä, naisväki saa pukeutua parhaimpiinsa ja käydä kampaajalla, kaupankäynti vilkastuu sekä elintarvikepuolella että muissa liikkeissä ja ennen kaikkea tapahtumat luovat yhteishenkeä ja antavat mahdollisuuden eri osaajien näyttää taitojaan.
Suomessa asuinaluekohtaiset kaupunkiosat pyrkivät ehkä samantyyppiseen toimintaan mutta heillä tapahtumia on usein yhdestä kahteen vuodessa. Kylämme on kooltaan sopiva, ei liian suuri eikä liian pieni ja luonnollisesti katolilaisuus ja sen juhlapäivät ovat vahvasti läsnä. Lisäksi juhlitaan kylän suojelupyhimystä, kylän merkkihenkilöiden menestystä ulkomailla ja sadonkorjuun juhlaa alkusyksystä. Olen huomannut, että toisaalta juhlinta on vakavaa mutta samalla siitä tehdään mukavaa yhdessäoloa.
Voisimmeko me suomalaiset alkaa juhlia viikkoa ennen juhannusta, viikkoa ennen talvilomaa, kesälomaa tai muuta, mitä kovasti vuoden mittaan odotamme? Pystyisimmekö tulemaan ulos asunnoistamme ja liittymään toisten saman asuinalueen ihmisten seuraan juhlimaan sopuisasti? Vaikea uskoa, sillä hississäkin toisen henkilön katsominen tai peräti tervehtiminen vaikuttaaa toisinaan ylivoimaiselta tehtävältä.
Merkille pantavaa on asia, joka poikkeaa Suomesta: Kylällä ei näy ylen määrin alkoholia nauttineita eikä kukaan yritä haastaa riitaa baarin edustalla. Viinejä ja väkeviä juomia on saatavilla marketista ja pienistä ruokakaupoista, mutta kaupan kassalla ei näy lasteittain juomia. Suomessa keskustellaan siitä, voisiko ruokakaupoissa olla myynnissä viinejä joka Ciancianan vinkkelistä vaikuttaa lähinnä naurettavalta keskustelulta. Mikä meissä suomalaisissa on niin erilaista kuin vaikka sisilialaisissa?
Kylässämme tervehditään kaikkia, tuttuja ja tuntemattomia. Meille ventovieras saattaa pysähtyä ja kysyä, mitä meille kuuluu ja mistä olemme kotoisin. Paikallisia kiinnostaa uudet ihmiset ja he pyrkivät kaikin tarvoin saada meidät viihtymään. Joku voisi kutsua kiinnostusta uteliaisuudeksi mutta tuolla sanalla on negatiivinen sävy ja siitä ei ole mielestäni kysymys. Tällä kertaa moni kertoi meille tulevasta karnevaalista ja kehotti tulemaan mukaan juhlintaan. Se ettemme ole katolilaisia, ei tunnu ketään häiritsevän, sillä olemme osittain kyläläisiä ja näymme säännöllisin välein kylässä. Se riittää.
